lauantai 12. helmikuuta 2011

Kanin vuosi!


Kiinalaisen horoskoopin mukaan Buddha kutsui hyvin
kauan sitten kaikki eläimet luokseen ollessaan lähdössä
 maan päältä, kuitenkin vain kaksitoista eläintä saapui paikalle.

 Palkinnoksi Buddha määräsi ne hoitamaan vuorollaan maan
 ja sen asukkaiden asioita, kukin kykyjensä ja luonteensa mukaisesti.

                                                                Hetki sitten alkoi kanin vuosi.


Kiinalaisen perinteen mukaisesti kani on armon, eleganssin
 ja kauneuden symboli. Kanin vuonna syntyneet henkilöt
 ovat kilttejä, rakastavia ihmisiä jotka kaihtavat vihamielisiä
tekoja ja aggressiivista käytöstä osoittaen ystävällisyyttä
ympäristölleen. He ovat viisaita, nokkelia, oikeudenmukaisia
ja vahvatahtoisia huolimatta hennosta ulkoasustaan. 

Jäniksiä ovat mm. vuosina 
1927, 1939, 1951, 1963,
1975,1987, 1999 ja 2011 syntyneet.

(Zombipupu haluaa aivoporkkanoita... Örrr...)

Tähän liittyen etsin kiivaasti sitä tutkimusta jonka mukaan
 eläinlasten katselu poistaisi masennusta ja lisäisi
 mielihyvähormonien määrää kehossa. En löytänyt sitä.

 Mutta tällainen tutkimus on olemassa, uskokaa minua. 

Oon niin söpö että oonko edes olemassa?

Juhlan kunniaksi sekä kaamosmasennuksen poistamiseksi
kuvia tältä sivustolta jossa on kaikenlaisia
muitakin reseptittömiä mielialalääkkeitä.


Syön kaikki. Kaikki mulle.


Action!





The next american top bunny model 2011


Oi ylipupu, anna minulle jokapäiväinen porkkanani, sekä jugurttinappini ja anna...

5 kommenttia:

  1. Oi kyllä kanit ovatkin suloisia ^____^ Aivan tajuttoman ihania kuvia!

    Hyvää pupun vuotta!

    VastaaPoista
  2. Todella suloisia :)

    VastaaPoista
  3. Todella suloisia ja ihania kuvia <3

    VastaaPoista
  4. http://www.oikeuttaelaimille.net/uutisia-ja-ajankohtaista/vaatemyyjien-luovuttava-angoravillasta

    VastaaPoista

Ilahdun kommentistasi ❤️