tiistai 9. huhtikuuta 2013

Paljastu humpuuki!


 Vanhojen mainosten lomassa juttelua meikeistä!

Ja hiuksista!


Olen itse huono käyttämään mitään ehostusta.

En koe meikkien, ihonhoitotuotteiden tai hiustenhoitotuotteiden
maailmaa erityisen kiehtovaksi tai mielenkiintoiseksi.

Sanon sen nyt kuitenkin heti ettei minulla kuitenkaan ole mitään sitä vastaan että niitä
 muut käyttävät ja välillä itsekin yritän innostua parantamaan muun muassa naamaani
 mutta lannistun kun tuntuu että kosmetiikan maailma on niin massiivinen.

On niin vaikea löytää "aloita tästä"-kohtaa
kun on vuosikymmenet kohauttanut sille maailmalle olkiaan.

Tässä "meikki-ihonhoitotuote-hiustenhoitotuote-vartalonhoitotuote ja tuotetuote"
-maailmassa minua inhottaa lähinnä se koko tuotteistus.

Jos kaikki rasvat, geelit, pursokkeet, tahnat, öljyt, voiteet ja liemet kerättäisiin markkinoilta
 yhteen ja ihan oikeasti suomalaisen naisen perusmaalaisjärjellä ajateltaisiin tarvitseeko
minun kehoni näitä tuotteita, uskon että vastaus on ei, ei tarvitse.

  
Ajatella. Vain vuorokaudessa ihan uusi naama.

Kun täytin viime marraskuussa kolmekymmentä, eksyin eräille sivuille jossa oli pitkät
 pätkät kolmekymppisen naisen ihonhoidosta ja valuin ainakin puoleksi tunniksi tilaan jossa
 ajattelin että minun pitää nyt todella tehdä tilanteelle jotakin ennekuin se kirjaimellisesti
leviää käsiin! Että minun pitää ostaa X-määrä tuotteita joista merkitsin muutamia
tietokoneeni kirjanmerkkivalikkoon muistiin.

Että muistaisin ostaa niitä pikimmiten!

Seuraavana päivänä olin jo unohtanut koko jutun ja pesin naamaani palasaippualla
yhtä maireana kuin ennenkin.


 Onpa sievä nainen mutta se tuskin on Tokalonin ansiota.

Nämä tämän kirjoitukseni mainokset ovat vain suunnilleen 60 vuotta vanhoja.

Paljon vanhempiakin mainoksia on. Naiset ovat ihan aina olleet kiinnostuneita
 ulkonäöstään ja koska perinteinen kauneuskäsitys arvostaa ulkonäön nuoruuteen
 ja terveyteen viittaavia piirteitä, on tuon maailman ympärille toki kehittynyt
 massiivinen teollisuudenala jonka tehtävä ei todellakaan ole vaatimattomasti ja
 hyväntekeväisyyttä osoittaen tarjota naisille helpotusta ulkonäköpaineisiin
vaan sen tarkoitus on tahkota mahdollisimman paljon rahaa
ja aiheuttaa niitä ulkonäköpaineita.

Silloin tekniikkana on uskotella kohderyhmälle ettei hän tällä hetkellä ole tarpeeksi hyvä
mutta hänestä kuitenkin voi tulla hyvä jos hän ostaa tuotteen X joka tarjoaa helpotusta ja
 jopa ratkaisun ongelmaan. Jota se ei tietenkään tarjoa koska jo puolen vuoden päästä
markkinoille tulee uusi "kehitelty" tuote joka tarjoaa paljon paremman ratkaisun
ongelmaan ja siitä puolen vuoden päästä tulee taas uusi tuote jne.

  
Jokaisen naisen menestys riippuu suuresti hänen ihonsa kauneudesta! 
Ihonne tulee voiteestamme kauniiksi ja sehän on menestyksenne ja onnenne edellytys. 
(Ja sitten Urho, Simo ja Erkki tulevat luoksesi puvut päällä kukkapuskien kera!)

Tämän rahankuvasilmäisten markkinamiesten "ellet osta tätä olet ruma ja
 huono ja teet itsellesi pysyvää vahinkoa"-hapatus ei mene minulta läpi.

Oletpas sinä sitten parempi ihminen ajattelee varmaan joku happamasti mutta siitä
ei ole kyse koska en todella vastusta kauneudenhoitotuotteita sinänsä, vastustan vain
suoranaista asiakkaalle valehtelua ja kertakäyttökulttuuria jonka mukaan uusi tuote on
 aina parempi tuote vaikkei olisikaan.

Ja vastustan myös sitä maailmankuvaa jota
 kosmetiikkamainokset meille työntävät.

Että et ole hyvä nyt mutta sinusta ehkä tulee hyvä jos ostat tätä ja sitä.

Ennen mainoksissa oltiin varsin suorasanaisia, nykyään sanallinen mainonta on
hienostuneempaa ja kovien sanojen sijasta tietokone photoshoppaa kosmetikkamainosten
 ihmisten ihon pikseli kerrallaan sileääkin sileämmäksi ja maskaramainosten malleillakin
 on tekoripset.


Monilla on kuitenkin tarpeita.

Jollakulla iho kuivuu kikkareeksi ja toisella taas rasvoittuu
 niin että iho kiiltää kuin voideltu pulla. Joku on kalpea kuin parempikin
 aneemikko tai komplekseja huonosta ihosta on ja syystä.

Kyllä näihin ongelmiin saa hakea apua mutta mistä sitä löytyy kun kokeiltavana
 on 18000 eri tuotetta joita jokaista markkinoidaan mitä ihmeellisimmin ihanin
adjektiivein ja joista jokainen siis on yhtä hyvä?

No kokeilemalla, kokeilemalla ja taas paisuu markkinamiehen kukkaro.


Koko maailmassa ei ole naista joka ei 
voisi tulla kauniimmaksi käyttämällä Pretty quickia.

Tämän pääni sisäisen vuodatuksen jälkeen on ymmärrettävää että voivutan toisin
ajattelevia kanssasiskoja kanveesiin kertomalla että käytän esimerkiksi ostamani tuotteet
loppuun vaikka se tuote olisi 15 vuotta vanha. Sen ikäinen silmänrajauskynä minulla
onkin. En ole saanut siitä silmätulehdusta enkä usko saavanikaan varsinkaan
 koska käytän sitä laiskuuttani vain kerran vuodessa.

Kasvoni pesen saippualla, valmistan toki saippuan itse erityisen
kosteuttavaksi mutta saippuaa se on silti.

Koko meikkirutiinini on yhtä kuin pelkkä poskipuna koska olen kalpea tahtomattani ja jos
 oikein tälläydyn, laitan lisäksi punertavaa huulirasvaa. Ei minulla ole parhain iho mutta en
 jaksa murehtia moisesta asiasta. Enemmän murehtisin jos joutuisin maalaamaan joka
aamu kasvoilleni ihonväristä maalia ja iltasella käyttää useita eri tuotteita saadakseni
maalit pois nahasta. Ennenhän meikkaamisesta puhuttiinkin nimenomaan
 maalaamisena.  

 Taas kuulostan tuomitsevalta ja korostan etten ole.


"Hei tyttö, jos äiti ei anna maalata, pitäis sun kuitenkin ostaa jotain. Kun tää on meidän bisnes. Niin mitä jos ostaisit tätä rasvaa? Keksittiin että sun iholle vois tulla siitä vaikka... Hmm... Ihmeellistä hohtoa? Kuulostaako hyvälle? No niin ajateltiinkii!"

Minusta ehostaminen on ajatuksena todella hauska, alkuperäiskansatkin meikkaavat
luonnonväreillä kasvojaan ja vartaloaan ja meikkaus voi myös olla todellista taidetta
jota ihailen niiden kasvoilta jotka asiansa osaavat. Mutta onko meikkaamisen oltava
normi kuten mainokset antavat ymmärtää ja olemmeko todella niin huonoja ilman
 näitä monia kymmeniä tuhansia, satoja tuhansia ja miljoonia tuotteita? Tarvitsemmeko
todella näitä kaikkia tuotteita?

No emme tarvitse.

Ja tästä palaankin kirjoitukseni aivan alkuun saakka, siihen kun sanoin että toisinaan koetan
 tutustua kosmetiikan maailmaan mutta turhaudun kun en löydä faktaa fiktion seasta.

Tuntuu että tämä alue on niin rahan sekä kauneusmyytin korruptoima että sitä totuutta siitä mitä
 fyysinen kehonhoito edellyttää ei voi millään kaivaa esiin. Ja niinpä jatkan uppiniskaisesti
naamani tahkoamista saippualla vaikka osuvampikin keino kenties löytyisi.


Tämä on todella harmillista sillä minulla kuten monilla on niitä pieniä asioita joihin
tarvitsisi kenties avuksi jonkin tuotteen. Esimerkiksi hiukseni ovat kirjaimellinen murheenpesä.

 Ne ovat pitkät, niitä on paljon määrällisesti mutta ne ovat ohutta sorttia ja vielä
 luonnonkihartuvaa sorttia. Ja arkeni on sitä että itken joka päivä.
En mysteerimurheiden takia vaan siksi että en voi estää kyyneliä
 valumasta tapellessani hiusharjan kanssa. Lykkäämpä tukkaani mitä tahansa
 tuotetta, takkuuntuu se salamana. Ja siinä ei selvittelysuihkekaan auta.

 Varsinkin talvi on yhtä kyynelten tiristelyä
koska silloin kutrit sähköistyvät ja kuivuvat entistä enemmän.

Sisareni käytännönläheinen vinkki ongelmaani on se, että leikkaan hiukseni
pois ja teetän niistä peruukin jota voin sitten selvitellä ilman kyyneliä. Tämä on ainoa pätevä
ratkaisu jonka olen saanut ongelmaani.


Tuotteita olen nimittäin läpi käynyt vuosien aikana hyvin monia, kampaajat ovat
hiuksia katselleet ja tarjonneet milloin mitäkin puteliä, öljyä rasvaa ja ihmeainetta
mutta ei ole apua tullut vaikka ensin markat ja sitten eurot ovat taskustani huvenneet.

En syytä kampaajia, he lienevät yhtä lailla tuotteistuksesta sekaisin kuin kuka
 tahansa muukin. Ja totuus kaiken takana lienee se yksinkertainen seikka että jos
hiuslaatu on mitä on niin se sen hiuslaadun ongelmat on vain kärsittävä.

Vaikka pinoaisin tuotetta tuotteen päälle, en usko ne
 muuttaisivat hiusteni fyysisiä ominaisuuksia pohjimmiltaan yhtään miksikään.

Joskus se mitä on, vain on.

 Eikä yksikään tuote muuta sitä muuksi.


Lanoliinihan (lampaanvillarasva) sen kampauksen taltuttaa ja ihmeen aikaansaa.

Olenkin kääntymässä hius-  iho- ja muissa kauneudenhoitoasioissa yhä enemmän ja
 enemmän luontaisterveystiedon suuntaan. Eli unohtaen "käytä tätä rasvaa joka on
naamallesi, toista rasvaa joka on oikealle polvellesi, kolmatta tehorasvaa joka on
vain ohimoillesi"-sanomat kokonaan keskittyen koko kehon hyvinvointiin.

Minusta on suorastaan rikollista että esim. murrosikäisille on tarjolla selvään
hormonaaliseen akneen niin monia miljoonia puteleita joiden tarkoitus on vetää
 manit vex nuorilta sillä vaikka ihoa lääppisi kuinka pinnalta, lähtee sen terveys
 varsinkin hormonaalisissa ongelmissa sisältä eikä sellaiseen ongelmaan pohjimmiltaan
 auta mikään puikko tai huuhde.

Ihoasioista voin kertoa esim. sen että kaikkein tehokkain
 ihonpuhdistaja on muutaman päivän paasto jonka olen todennut monesti.

Kun pääsiäisen alla paastosin neljä päivää, ehti ihoni pudistua tuona
 aikana normaalista melko rasvaisesta ja hieman näppyläisestä aivan
uskomattoman ihanaksi ja sileäksi silkki-ihoksi. Samoihin tuloksiin en olisi
ikinä päässyt vaikka olisin ostanut sadoilla euroilla tuotteita joita olisin
 kuumeisesti lätkinyt hipiälleni.


Valcremakaan ei olisi tepsinyt nopeammin.

Tämän elämän osahaaran tuotteistaminen merkitsee sitä että meidät on saatu uskomaan
 siihen että ongelmamme katoavat ulkoisin keinoin kun totuus on siinä että usein niihin
 voi vaikuttaa vain sisäisin keinoin ja silloinkaan suuria toiveita vaikkapa ihon suhteen
 on turha asetella jos esimerkiksi ketjutupakoi kolmattakymmenettä vuotta.

Ja onhan se hupsua harmitella ohuita hiuksia ja pyrkiä vahvistamaan niitä suihkein ja
silikonein kun lähtökohtaisesti se hius kuitenkin kasvaa pään sisältä ja pitäisi pohtia
onko äkkiä ohentuneen hiustenkasvun takana vaikka sairaus tai puutos ja miten siihen
 voisi vaikuttaa jotta tulevaisuudessa tilanne korjaantuisi.

Moni ulkonäköön heijastuva ongelma haperoista kynsistä, huonosta ihosta,
katki rapsahtelevista hiuksista tai monista muista probleemista ratkeaisi
miettimällä tarkemmin sitä mitä suuhumme laitamme eikä sitä
millä kehomme ulkopuolelta kuorrutamme.


Minun loppupäätelmäni on:
 vähemmän humputusta, enemmän järkeä.

Me suomalaiset olemme kuulemma verraten luonnonläheinen kansa joten
 käyttäisimmekö sitä luonnonläheistä järkeämme tässäkin asiassa.

Minä ajattelin nyt tämän pitkän jutun jälkeen sulkea silmäni kuvankäsittelyohjelmalla
 toteutetuilta mallikaunottarilta ja jopa näiltä somilta vanhoilta mainoksilta ja
 menen ratsaamaan pakastimen.

Siellä on mustikoita ja puolukoita joiden sisältämät antosyaanivärit tukevat
 ihoni aineenvaihduntaa ja niiden antioksidantit suojaavat ihosolujani
hapettumiselta sekä vadelmia joiden polyfenolit suojaavat minua
syövältä ja joiden ainesosat ehkäisevät ryppyjä.

Joten alla olevaan mainokseen toteaisin vain
herroille että sori vaan.

En ole etsimänne tyttö.


Urho, Simo, Erkki, Raimo ja Pekka, I'm not the one for you!


maanantai 8. huhtikuuta 2013

80-vuotias ukko


Sanotaan että totuus on tarua ihmeellisempää.

Elokuussa 1963 Kotiliesi-lehti julkaisi lukijakilpailunsa voittajat.

Kilpailun tehtävänantona oli kertoa tosielämän tapahtumasta 
ja tehtävänanto oli: "Jos olisin silloin..." 

Tässä kilpailun voittoteksti.


1. PALKINTO

"Jos olisin silloin uskonut."

Miksi en silloin ojentanut anteeksiantavaa kättäni kun hän sitä viimeisillä hetkillään pyysi? 

Viisikymmentä vuotta olen kantanut syyttävää omatuntoa. Vielä nytkin kun olen itse jo lähellä rajaa, painaa minua katumus joka on myrkyttänyt koko elämäni. Syytin vaimoani uskottomuudesta - syyttä. Väitin myös etten olisi lapsemme isä.

Vaadin vaimoltani tunnustusta. Kidutin, pakotin raa'asti. Hän tahtoi jo kuolla mutta ei tunnustanut.

Vieraannuimme toisistamme. Olin tahallisesti hänestä kaukana, kova ja sydämetön vaikka koko ajan asuimme yhdessä. Ensin hän rukoili, turhaan.

Vihdoin vaikenikin sitten, ja samalla kalpeni.

Puoleen vuoteen teki ennen jo vaivannut keuhkotauti tehtävänsä. 
Rakastin häntä mutta paadutin sydämeni.

Hänen maatessaan hiljaa silmät suljettuina, 
näin kyyneliäkin luomien raosta ja mietin:

 "Pitääpä itkeä, kyllä vaan kohta tunnustaa!!"

Mutta niillä viimeisillä voimillaan ojensi hän kätensä minua kohden. 
Miksen silloin tarttunut tuohon käteen? Miksi en saanut sanoja suuhun?

Kuin toisin voisi kaikki nyt olla.

Kun sanoin: "Joko tunnustat?" raukeni käsi, silmät sammuivat ja 
vihkisormus kilahti lattialle hänen sitä pyöriteltyään.

Kaksi tuntia olin polvillani hänen vieressään. Yhden kerran aukenivat vielä silmät ja kuiskasi: 
"Olen viaton. Hyvästi." Ja silloin, sillä hetkellä yritin huutaa ja rukoilin "Anna anteeksi!"

 Hän ei enää kuullut. Vakuutin ja vakuutin että uskoin hänen syyttömyyteensä mutta se oli myöhäistä. Hän ei tarvinnut anteeksiantoani mutta minä olisin tarvinnut.

Miksen sitä ennen sanonut?

Ojentaisit minulle vielä kerran kätesi rajan yli?"

80-vuotias ukko

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Hienon naisen opas 3. Vinkkejä sinkkunaisille vuodelta 1938



Pukeudu loppuun saakka aina buduaarissasi säilyttääksesi mystillisyytesi.

Ole valmiina lähtöön kun treffikumppanisi saapuu. 
Tervehdi häntä hymyn kera.

Älä pidä miestä odottamassa!


Miehet eivät pidä tytöistä jotka lainaavat 
heidän nenäliinojaan ja tuhraavat ne huulipunalla. 

Maalaa vain yksityisesti tilassa jossa kukaan ei näe sinua!


Älä milloinkaan istu nolostuttavissa asennoissa. 
 Äläkä ikinä näytä kyllästyneeltä vaikka olisitkin. 

Ole valpas ja jos sinun on välttämättä pureksittava purukumia 
(ei suositeltavaa), tee se hiljaisesti suu kiinni.


Jos rintaliivien käyttö on kohdallasi aivan välttämätöntä, 
muista myös sellaisia käyttää. 

Älä tunge paidanhelmaa rumasti vyötärönauhan sisään ja 
pidä huoli että sukkasi eivät ole rypyssä.


Älä koskaan käytä auton peiliä tarkistaaksesi meikkiäsi! 

Mies tarvitsee sitä ajaakseen ja miestä ärsyttää erittäin paljon jos
 hän joutuu kääntymään ympäri ja katsomaan peilin puutteessa taakseen.


Riehuvat tytöt eivät koskaan vetoa herrasmiehiin. 

Äläkä puhu tanssiessasi. 
Kun mies tanssii, hän tahtoo tanssia eikä lörpötellä.


Älä milloinkaan ole ylituttavallinen seuralaisesi kanssa julkisesti.

 Avoimet kiintymyksenosoitukset osoittavat huonoa makua
 ja ne nolaavat ja nöyryyttävät miestä.


Älä ole ylitunteellinen tai yritä saada miestä sanomaan jotain 
sellaista jota hän ei halua koettamalla vaikuttaa hänen tunteisiinsa. 

Miehet inhoavat kyyneliä, erityisesti julkisilla paikoilla.


Älä ole tuttavallinen tarjoilijamiehen kanssa kertoillen jostakin
 hauskasta sattumuksesta jollainen sinulla oli joskus ilman seuralaistasi. 

Mieskumppanisi ansaitsee kaiken huomiosi yksinoikeudella.


Älä puhu vaatteistasi tai kerro seuralaisellesi uudesta asustasi. 

Miellytä ja imartele miestä puhumalla aiheista joista hän
 haluaa puhua ja jotka ovat miehen mielestä kiinnostavia.


Älä juo liikaa. Mies odottaa sinun ylläpitävän 
hienostuneisuuttasi ja omanarvontuntoasi yllä koko illan. 

Alkoholi joskus tuntuu tekevän naisista nokkelampia
 mutta useimmista tytöistä tulee vain hupsuja.


Älä milloinkaan käyttäydy silmiinpistävän vapaamielisesti muita miehiä kohtaan. 

Viimeinen pisara on jos sammut liiasta alkoholista. 

Tuolloin seuralaisesi sulkee oven takanaan etkä 
tule näkemään miestä enää milloinkaan!


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lankalauantai


Hauskaa lankalauantaita. 

Tiesittekö että tämä päivä on noitien päivä?

Minun puolestani lankalauantain nimi voitaisiin muuttaa sovinnolla "noitapäiväksi"
 jotta ihmiset muistaisivat paremmin tämän päivän merkityksiä. Pois hempeän keltaiset bebe-leivonnaiset ja pirtsakat rairuohot ja tilalle jenkkityyliset namit. Muina
pääsiäispäivinä sitten hempeilyä mutta ei noitapäivänä.


Kristillisen perinteen mukaan pitkänä perjantaina Jeesus kuoli ja haudattiin. Koska nyt
 lauantaina hän vielä makasi haudassaan, tarjosi se ihanan rellestystilaisuuden pimeyden
 voimille jollaisiksi noidat katsottiin.

Aikaisemmin maatalousyhteiskunnassa erilaisiin enteisiin ja yliluonnolliseen uskottiin sellaisella tavalla jota on nykyihmisen hankala käsittää, on lähes mahdoton päästä samaan mielentilaan jossa jokin esivanhemmistamme oli lankalauantaina vaikkapa 400 vuotta sitten.  

Päivän tiedettiin olevan merkityksellinen, nyt olivat hyvät mahdollisuudet saada tietää kuka tulisi puolisoksi, pysyisikö talossa tuuri vai iskisikö katovuosi, säilyisikö karja terveenä, oliko vatsassa kasvava lapsi poika vai tyttö jne. Samalla tiedettiin että mainittujen asioiden selvittely oli hieman riskialtista eikä täysin kunniallista mutta kun kuitenkin... Mieli olisi tehnyt... Hieman selvitella asioita. Mutta eihän sitä kunnon ihminen... Mutta entä jos sittenkin..? 

Tämänkaltaista jahkailua se hyvin todennäköisesti oli sen aikaisessa yhteiskunnassa. Erilaisia tapoja asioiden selvittelyyn oli, mm. käynti kolmihaaraisen tien luona ja siellä eri lintujen ja äänien
kuuntelu ja merkkien löytäminen kertoivat aikalaiselle erinäisiä mielenkiintoisia asioita.


Kotinoitia oli myös paljon. Halutessaan, kuka tahansa talon emäntä voi olla noita. Noita voi olla mieskin. Noidan konstit kyllä tiedettiin ja pahansuovempi trulli tahtoi iskeä sinne missä tuntui, nimittäin karjaonneen.

Lankalauantaina oli vuoden voimakkain päivä aiheuttaa kirous toisen karjalle. Kirousta varten tarvittiin lankalauantaina varastettu tukko eläimen karvoja joka kiedottiin yhteen erilaisten epämääräisten ainesten kanssa, punaisen nauhan, hautausmaan mullan ym. kanssa. Naapurin onni täten otettiin itselle ja naapurille noidan saaman onnen vastapainoksi alkoi tapahtua kamalia.

Voimassa oli siis uskomus jonka mukaan onnea oli rajoitettu määrä. Jos onnea oli vaikkapa naapurilla eikä itsellä, se kävi täysin järkiin sillä eihän onni voinut olla kaikkialla. Toisen onni oli toiselta pois. Jos onnen halusi itselle, se piti ottaa. Ja lankalauantai oli päivä jolloin uskaliaaseen yritykseen oli paras ryhtyä.

Kirousta ja onnen viemistä taialla pelättiinkin tuolloin aivan tosissaan. Vakavin mielin.
Kummallisia asioita kuultiin ja nähtiin. Lankalauantaina ei navetan vartioinnista lipsuiltu. Isäntä saattoi usein päivystää lauantaiyön navetassa eläinten kanssa itse. Päivällä lapset laitettiin vartioimaan navettaa takaapäin. Navettaan ei saanut päästä kukaan ylimääräinen.

Lankalauantaina oli myös muuten tylsää. Jo ihan siksi että oli niin älyttömän kylmää. Tulta ei takkaan laitettu sillä nouseva savu kertoi noidille taloudesta jota asutettiin. Ruokaa ei samasta syystä laitettu.

Olivatko kiroukset sitten toimivia ja varotoimet noin äärimmäisen tarpeellisia, sitä emme enää tiedä.

Mutta kerron tähän väliin pari vuotta sitten lukemastani elämäkertakirjasta. Ko. kirjan nimen olen tyysti unohtanut ja vaikka koetin googlailla, en sitä löytänyt. Yhteen aikaan tallensin muistiin kaikkien lukemieni kirjojen nimet joten jossain tallessa tämäkin tieto on mutta en sitä tähän hätään löydä ja jos jätän tämän kirjoituksen julkaisematta etsiäkseni tiedon, iskee aivolaiskamato jälleen enkä saa tätäkään julkaistuksi! Jääköön kirja siis toistaiseksi nimettä.


Kirjailija itse kertoo kirjassaan vaikeasta, puutteenalaisesta nuoruudestaan ja vaikeasta avioliitostaan. 

Hän muutti 1900-luvun alussa miehensä kotitilalle jossa he elivät suhteellisen onnellistä elämää muutamia vuosia kun kaikki alkoi mennä vikaan. Kaksi kullanarvoista lehmää kuolivat hirveissä onnettomuuksissa molemmat, eloonjäänyt vasikka meni nopeasti perästä, talon ainoa peili rikkoutui itsestään kuten myös arvostettu ikkunalasinen ikkuna siihen kenenkään koskematta. Kirjailija puolisoineen heräsi öisin siihen että joku veti peiton pois heidän päältään. Ketään ei huoneessa koskaan ollut, peitto vain lähti aina, jos peitosta piti kiinni, lähti se väkisin. Kaikki harva lasitavara särkyi itsestään, painava vesisaavi työnnettiin tuvassa aina nurin kun tuvasta poistui vaikka tuvassa ei olisi pitänyt olla ketään. Talossa oli ahdistavaa olla, navetassa vielä ahdistavampaa. 
Kun uusi lehmä saatiin hankituksi, kuoli se ensimmäisen viikon aikana. 

Tuli kesä. 

Kesällä kirjailija tuli kiivenneeksi navetan ylisille etsimään jotakin tarvekalua ja sattui huomaamaan linnun esiin kiskoman pätkän narua. Hän kiskaisi narusta ja narun mukana tuli sekalainen mytty eläimen karvoja veriseen kankaaseen kiedottuna ja löytyipä sieltä ihmisen hiuksiakin siististi rusetilla sidottuna. Inhon vallassa kirjailija esitteli muille löydöstään, anoppi sen nähtyään kalpeni, sieppasi mytyn ja meni matkoihinsa sen mukanaan. Palattuaan anoppi kertoi haudanneensa esineen hautausmaalle kirkon kylkeen kiinni. Kirjailija kertoi että sen jälkeen kaikki perheen kokemat ongelmat katosivat tyysti ja yöllinen näkymätön peitonkiskojakin lopetti kokonaan. 

Minusta tämä oli mielenkiintoinen kertomus sinänsä että tuo oli koko kirjan ainoa yliluonnolliseen vihjaava tapahtuma. Kirja käsitteli tuota kertomusta lukuunottamatta kertojan todella arkipäiväistä ja köyhää arkea sen ihmeempiä selkkauksia ja kyse siis oli kirjailijan itsensä elämäkertakirjasta. Vaikka kirjassa ei niin mainittukaan niin minusta oli aika selvä seikka että ainakin kirjailijan löytämän mytyn perusteella talossa oli käynyt aito trulli.

Julkaistu 15.4.1871.

Kaukaiset esivanhempamme olisivat olleet suu ammollaan mikäli olisivat kuulleet nykymenostamme.

Että lapset pukeutuvat noidiksi ja oikein menemällä menevät ihmisten koteihin ja ihmiset vastaanottavat heidät. Antavat oikein palkkaakin. Tai että lähetellään postitse tervehdyksiä jossa on kirouksenlaatijan (noidan) kuva. Ties minkä kirouksen se kortti itsessään sisältää. (Trulliperinne muuntautui vasta myöhemmin siunauksenannoksi.)

Kun ennen poltettiin pääsiäiskokkoja, niitä ei polteltu makkaran grillauksen ja mehuntarjoilun merkeissä vaan jotta tuli puhdistaisi ja suojelisi kirouksilta ja noidilta. Ja niiden tulien luona oltiin vakavia. Ja makkaraa ei syöty. Iloisen hurvittelevaa mäenlaskijaa tervehdittiin koivuniemen herralla. Lausuttiin rukouksia. Ja kotona loput perheestä vartioivat sitä navettaa. Pimeässä. 

Ei, lankalauantai entisaikaan ei ollut ollenkaan hauska.

Onneksi nykyään harvalla on karjaa ja vielä harvemmalla esivanhempiemme loitsutaitoja. Juhlitaan siis tänään hyvillä mielin tätä puhtaasti suomalaista noitapäiväämme menneisyyttä muistellen.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

"Men-ups!"


Nyt kun olemme nähneet mitä ovat pin-up kissat,
 ajattelin esitellä samasta teemasta toisenlaisen kuvasarjan.

Me miellämme pin-up tytöt varmaankin tällaisiksi:


Mutta voivat ne vaihteeksi olla tällaisiakin:


Ensin sana pin-up-perinteestä joka ei ole niin uusi ilmiö kun ajateltaisiin. 
Se nimittäin tulee kaukaa 1800-luvulta sanomalehtien yleistymisen myötä.

Yksinkertaistettuna, lehtijulkaisujen välinen kilpailu oli alalla suuri joten ostajia
houkuteltiin liittämällä kansiin kuvia kauniista ihmisistä, miehistä ja naisista.

 Kauniimpana sukupuolena naisia alkoi vilahdella lehtien kuvituksissa miehiä
useammin ja ensimmäinen keskiaukeaman tyttö nähtiin jo vuonna 1887.
Tosin tällöin naishahmo oli pikemmin voimauttava kuin seksistinen. 

Pin up-tytöt kohtasivat evoluutionsa ja ovat nyt yli sadan vuoden aikana
kohdanneet monenmoista eri tyylisuuntaa päättyen tämän päivän
iltalehden iltatyttöihin. 

Kultakautensa pin-up-kuvitus eli 1940-1950-luvuilla jolloin mainetta
 pin-up-taiteilijana niitti mm. Gil Elvgren jonka käsialaa tämän 
kirjoituksen ensimmäinen kuva on.

Mutta entäpä nämä... Toisenlaiset kuvat?




Nämä kuvat kuuluvat 27-vuotiaan 
jenkkivalokuvaajan Rion Sabeanin sarjaan

 "Men-ups!"

Hän tahtoi käsitellä tuntemiamme sukupuolirooleja ristiriitaisella 
tavalla ja tuoda esille keskustelua niiden tarpeellisuudesta.




Sabeanin mukaan yhteiskunta esittää että synnymme aina sisäsyntyisten
sukupuolittuneiden käytöspiirteidemme kanssa jossa naispuoliset käyttäytyvät
 kuten kaikki tytöt heitä ennen, feminiinisesti ja miespuoliset ihmiset maskuliinisesti.
Yhteiskunnan mukaan molemmilla sukupuolilla on aina tarkkaan määritelty paikkansa.

 Sabean vastustaa tätä ajattelutapaa ja toteaa että aiemmin mainitut "sisäsyntyiset" piirteet
 ovat vain piirteitä jotka hyvin pieni lapsi oppii pian syntymänsä jälkeen ympäröivästä
 todellisuudesta ja että sisäsyntyisyydellä on asian kanssa hyvin vähän tekemistä.

Hän toteaa että sukupuolet eivät ole mustavalkoisia eikä persoonia tulisi
runnoa yksinkertaisiin vuosisatoja vanhoihin muotteihin.




Minä pidän näistä kuvista oikein paljon syystä että inhoan ylikaiken kaksinaismoralismia.

Ei ole pitkää aikaa siitä kun eräs mies väitti minulle että ainakin Suomi kuten muutenkin
 länsimaat ovat täydellisen tasa-arvoisia yhteiskuntia eikä minkäänlaiselle feminismille
ole mitään sijaa, se on jo tehnyt tehtävänsä ja täydellinen tasa-arvo saavutettu. Kihisin
 kiukusta tällaisen älyttömyyden edessä.

Eräs sukupuolten välinen epäkohta kun on sellainen seikka jolta kukaan
yhteiskunnan jäsen ei voi välttyä. Naisia yliseksualisoidaan kaikkialla
arkielämässämme lehtimainoksien, tv-mainosten ja kaiken median kautta.

Naisen vartaloa esitellään ilman vaatteita tai parilla vaaterihmalla somistettuna
 siellä täällä. Tämähän tarjoaa lukuisille miehille paljon sulostuttavaa silmäniloa
joka on varmaan hirveän hauskaa. Naiset taas ovat kollektiivisesti turtuneet asiaan
eivätkä oikein enää osaa ajatella siitä mitään. 

Mutta entäpä jos näiden kuvien kaltaista maailmaa alkaisi ilmestyä mediaan ja
 kaupunkikuvaan samoissa määrin mitä vastaavaa kuvamaailmaa on naisista?

Miten suuresti se kohauttaisikaan! Miten paljon keskustelua herättäisi, ja nimenomaan
 paheksuvaa keskustelua. Kyllä siinä kaksinaismoralismi kukkisi valtavin syreenitertuin.


Monen miehen on varmasti hyvin vaikea asettautua naisen asemaan median
 kuluttajana ja yksilönä mainosyhteiskunnassa. Kun ne asiat eivät kosketa itseä,
ovat ne näkymättömiä ja  on helppo sanoa ettei niitä ole olemassakaan.
Piirre joka on toki yhteistä molemmille sukupuolille.

Miehille seksualisoitujen naispakettien näkeminen mainoksissa, pysäkeillä,
 telkussa, lehdissä, netissä, kauppojen ikkunoissa jne. on arkipäiväistä ja normaalia.

Nämä Rion Sabeanin kuvat antavat näille täyden tasa-arvon toteutumisesta
paasaaville yksilöille hieman vertailukohtaa siihen millaista voisi olla jos mainonta
ja media kääntyisikin naisten suurimmasta seksualisoinnista miesten suurimpaan
visuaaliseen seksualisointiin. Uskon että tällöin monen miehen mielestä se olisi
sokeeraavaa ja hyvin häiritsevää.


En ole alastomuutta tai edes vähäpukeisuutta vastaan. Päinvastoin, minusta olisi ihana
 elää ilman rihmankiertämää yhteiskunnassa jossa moinen ei riittäisi kohauttamaan edes kulmaa mutta vastustan sitä että nykymediatekee naisesta edelleen yksinkertaisen seksipaketin jota pidetään normina
kun samanlaista ei missään nimessä haluta miehen osaksi, ei missään tapauksessa! 

Sehän olisi niin alentavaakin.

Ja kuka mies edes suostuisi päivästä toiseen katselemaan
 "homokuvitusta" vaikka ruokakaupassa tai bussipysäkillä jne?
Aika harva. Anteeksi tämä yleistävä kommenttini.

Sukupuoliroolien vapautuminen loisi vapautta myös miehille. Suunnaton määrä paineita
 ja odotuksia poistuisi kummaltakin sukupuolelta ja ihmisillä olisi vihdoin vapaus toimia
 siten kuten he henkilöinä ja persoonina haluaisivat vapaina sosiaalisista sukupuolittuneista
säännöistä ja rooleista joita on yhä jokapäiväisessä elämässämme roppakaupalla! Niistä
säännöistä jotka sanovat että koska olet poika et saa itkeä, pitää pitkiä hiuksia etkä
pinkkiä paitaa ja koska sinä olet tyttö niin et saa riehua kuin pahainen poika,
istua haara-asennossa tai remuta lätäköissä.

Se mikä on kullekin yksilölle luonnollista, tulisi myös saada olla tuolle
 yksilölle luonnollista. Ilman yhteiskunnan tuomiota ja paheksuntaa.

Nimenomaan asian jyrkkä kaksinaismoralismi on 
tässä asiassa äärimmäisen häiritsevä tekijä jonka
tämä kuvasarja tuo raadollisesti esille. 

Se herättää tunteita ja hyvä niin. 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Granit-kulho ja pieni vieras


Näitä unkarilaisia Granit-sarjan kaunottaria löytyy monen kotoa.
Millaisia teillä on?


Minulla on harmikseni näitä vain muutamia.
Kokoelma karttuu sitä mukaan kun niitä halvalla löydän. 

...Ovat kuitenkin suhteellisen yleisiä joten niistä ei kannata maksaa maltaita,
tosin, niin sieviä että ovat kyllä että ihmettelen etteivät hinnat ole korkeammat.

Googlailin mitä ihanuuksia sarjassa on ja esim. Paperitähden blogissa on
kadehdittavia kaunokaisia. Voisin syödä kuukauden kaurapuuroa linkin
kahden maitokannun takia.


Tässä kohdassa varoitan:

jos pelkäät hämähäkkejä, sulje blogini nyt.

Olen nimittäin muutaman viime päivän aikana huomannut pieniä
hämähäkkiystäviä kävelemässä vähän siellä täällä. Ja olen myös 
oppinut tuntemaan niiden tapoja hiukan enemmän. Esimerkiksi 
olen oppinut että ne pitävät kovasti valosta. 

Edellispäivänä luin yölamppuni kanssa lattialla makaillen ja 
luokseni käveli hiljakseen uudelleen ja uudelleen pieni musta hämähäkki. 

Sinnikäs tyyppi, nappasin sen nimittäin joka kerta tuohon kuvan Granit-kulhoon
 ja kävin pudottamassa sen huoneen toiseen nurkkaan (etten vahingossa liiskaisi 
sitä lukiessani) ja aina vain tämä käveli piiitkän lattiapinta-alan matkan 
takaisin luokseni. 

Ajattelin että ahaa,tämä musta kaveri selvästi tunnistaa ihmisyksilön joka 
hänen sukuisistaan eläimistä pitää mutta sitten tulin järkiini ja luulen
että yölampullani oli enemmän vetovoimaa tässä asiassa kuin minulla.

Kävin pudottamassa heilukoiven vielä kerran huoneen toiseen nurkkaan
ja sammutin yölamppuni, olikin jo aika mennä nukkumaan.


Hän on tainnut tulla lemmikkilaumani heinäpaalin sisältä. 

Mahtaa olla merkillistä nyt, pitkä kylmä talvi ulkosalla heinien kätköissä 
nukkuessa ja sitten iso lämmin tila ja ihminen joka kantelee edestakaisin 
unkarilaiskulhossa. 

Mitä seikkailuita mahtuukaan yhden hämähäkin elämään.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Arvoituksia ja ilmoitus


Eräs kirjaharrastukseni koskee 
vanhoja 50-60-lukujen äidinkielen oppikirjoja.


Onnistuin haalimaan näitä käsiini jo lapsena, 
lähinnä koulusta jossa oli vanha kirjasto.

Oppikirjoilta nämä eivät tunnu sillä ne ovat pikemmin satukirjoja ja sisältävät
 pieniä runoja ja loruja, kertomuksia suomen historiasta sadunomaisesti 
kerrottuna ja mielikuvituksellisia, välillä raakojakin tarinoita
 joissa on opettavainen loppu.

 Nämä kirjat henkivät aikansa mentaliteettia joka lisää niiden
 viehätystä paljon ja soma kuvitus on kuvaannollinen
 kirsikka kakun päällä.


Sunnuntai-illan ja tulevan maanantain ratoksi
 tässä muutamia arvoituksia neljännen luokan oppikirjasta. 

Kukapa nykylapsi tai edes nuori aikuinen osaisikaan vastata näihin!

Kuvat arvoitusten vieressä antavat onneksi vinkin vastauksesta.


Pupuleipomoa voi nykyään seurata myös facebookissa.
Kirjoittelen sinne niitä pikkujuttuja ja uutisia jotka eivät blogiin pääse.


Leppoisaa loppuiltaa arvoitusten parissa! 
 

Hetiketti


Ihania muutaman kymmenen sentin ostoksia kirpulta.


Nämä pakasterasioihin tarkoitetut tarrat ovat niin kauniita että
 raaskiiko niitä rasioihin pakkasen pimeyteen tuhlatakaan?

En ole ihan varma.


Nämä ovat Hetiketti-etikettejä.

Lukeeko blogiani sattumoisin kukaan sellainen joka on 70-luvulla
 keittiöpuuhissa hyörinyt ja näitä silloin kenties pakasteisiin liimaillut?

70-luvulta päivää-blogi tietää kertoa että ne olivat syksyn 1973 uutuus.

En tiedä ovatko nämä uustuotantoa sillä ne ovat niin erinomaisen hyvässä
kunnossa. Toisaalta netti ei kerro Hetiketeistä mitään... Uustuotannosta
löytyy yleensä joitakin virtuaalisia viitteitä.


Kauniiden tarrojen suunnittelija on hetkeksi unohtunut
 mutta onneksi taas enemmän pinnalle päässyt Nanny Still.


Nanny valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1949.
Kymmenen vuotta myöhemmin hän jenkkipuolisoineen muutti 
Belgiaan jossa asui koko loppuelämänsä työskennellen etänä suomeen.


Hänen korunsa sekä lasitavaransa ovatkin itselleni entuudestaan
 tuttuja mutta en tiennyt että hänen repertuaarinsa ulottui myös
 näin vaatimattomiin pikkuisiin kodin hyödykkeisiin.

Hyvä kuitenkin niin. Ovathan nämä aivan herttaisia.


Taustalla vilahteleva kangas on rullaverhoni!

Vaikka kameran huonoudesta johtuen joudun käsittelemään pimeitä kuvia välillä 
ihan liikaakin, tämän värit pitävät täysin paikkansa. Ihanan räikeää!

Taisin olla 14 kun raahasin tämän polkupyörälläni kotiin 
kirpputorilta hyvin hankalasti ja vaikeasti.

Ja kun tuolloin teininä kiinnitin sen hienoa yritteliäisyyttä osoittaen mutta ilman 
remonttitaitoja ikkunaani, putoili se sieltä ikkunan alla olevalle sängylle ja päälleni
 kovan kolinan säestyksellä monta kertaa viikossa. Hienon retroverhon takia 
kuitenkin iltaiset ja aamuiset puisen ja varsin kovan verhontangon aiheuttamat
 kuhmut olivat pikkuseikka.

Nykyään verho on poissa käytöstä sillä en ole onnistunut kuljettamaan sitä 
Helsinkiin asuntooni eikä se ole tarpeellistakaan sillä pelkäisin että se haalistuu kesällä 
armottomasti aamusta iltaan asti auringonpaahteessa kylpevässä asunnossani. Otankin
sen vain ajoittain esiin, ihailen ja odottelen rauhassa ikkunaa johon voin sen 
aikanaan pysyvästi ripustaa.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Hienon Naisen Opas 2. Makuuhuonekäytös


Netin syövereistä toisinaan, vaikkapa mainoksen muodossa, 
saattaa lävähtää silmille erittäin kyseenalaista filmimateriaalia. 

Siis sellaista jollaista kärjistetyn stereotyyppisesti sanottuna esim.
teinipojat etsimällä etsivät ja joissa naista ei esitetä
erityisen kauniissa valossa, päinvastoin.

Kyllä te tiedätte mistä puhun.

Ihan aina kuvatunkaltaiset elokuvat eivät ole olleet laillista elinkeinoa,
itseasiassa kaikenlainen pornografinen sisältö esimerkiksi painettuna
kuvamateriaalina oli pitkään kielletty (vaikka toki sitä silti oli!)

 Kun elokuvakamera keksittiin, tajusivat alan harrastajat millaisia
mehukkaita mahdollisuuksia se toisi markkinoille mutta lakien takia
 ihan kaikenlaiseen hullutteluun ei voinut ryhtyä.


...Eikä kaikenlaista hurjaa aikanaan edes varmasti osattu ajatella.
Pelkästään alaston nainen tai alastoman naisen vihjaus riitti
rohkeaksi ja kohahduttavaksi asiaksi.

Mutta miksi tämänkaltainen aihe on 
päässyt Hienon Naisen Oppaaseeni?

Syy on seuraava.

Kun ronskit aiheet olivat aikanaan kiellettyjä
mutta pikkutuhmaa sisältöä haluttiin tuottaa markkinoille,
keksittiin näppärä juoni. Markkinoille tulivat "opetuselokuvat"
joilla oli "opettavainen ja sivistävä sisältö."

Opetuselokuvat läpäisivät sensuurin ja muuttuivat laillisiksi.

Niinpä markkinoille tuli lyhytelokuva 
"How to undress in front of your husband."

 Kaunis unelmavaimo Elaine Barrymore on näyttelijä Drew Barrymoren isoäitipuoli.

Tämä opetuselokuva on tehty pikkutuhmaksi eikä sitä katsonut
ilmestymisvuonnaan 1937 takuulla yksikään lady. Oppaaseen
se nyt kuitenkin pääsee sillä nykypäivänä näemme median 
suurkuluttajina paljon pahempaa jo ihan tv-mainoksissa ja
koska, olkoonkin lähinnä miesten katsottavaksi tehty, sisältö
ei kuitenkaan ole vitsi. Siitä on omaksuttavissa aikansa sanoma
 miten naisen tuli aikanaan käyttäytyä ja miten tämä ei missään nimessä
saanut käyttäytyä ollakseen miehen mielestä haluttava ja paikkansatietävä.

1930-50 luvuilla oli erityisen vahva henkinen ympäristö jossa naiset 
opetettiin hoitamaan kotia ja hoitamaan miehensä. Opittiin miellyttämään
miestä asioissa alkaen aivan pikkuseikoista. Siihenpä tämäkin
 minielokuva keskittyy joka alleviivaavuudessaan on samalla
koomista ja murheellista katsottavaa.

Kyseessä oleva elokuva on "opetusfilmi" ja opetusfilmissä opetetaan aikansa
 naiselle miten aviomiehensä edessä tulee riisuutua päivän päätteeksi.

Elokuvassa kuvataan kahta naista heidän iltapuuhissaan.
On normaalipainoinen viettelijätärvaimo Elaine ja 
ylipainoinen homsantuuvaimo Trixie.


Elaine on aivan ihana, hän pudottaa sulokkaasti iltapukunsa, lipuu yöasuunsa ja
 rullaa silkkisukkansa kaikella naisellisuuden viehkolla kommentoijan vuodattaen
 sulosanoja tämän naisellisen afroditemaisen kauneuden edessä jonka vuoksi 
aviomies ei milloinkaan tule kyllästymään vaimoonsa, pirskottaapa 
tämä enkeli vielä hajuvettä ylleen ennen silkkitäkin alle sujahtamista.

Elainesta on myös myös hauskaa ja samalla surullista tehdä eräs huomio.
Kyseinen filmi edusti vajaa sata vuotta sitten aikuisviihdealan huippua.
Katsokaapa Elainen vartalonmallia! Täysin normaali normaalipainoinen nainen.
Samanlainen mitä suurinosa nykyajan naisistakin on.

Verratkaapa sitten tätä nykyisiin vaikkapa ihan tavallisiin Hollywood-leffoihin
joissa lähes jokainen pääosaesittäjä on vatsansa pyykkilaudankovaksi kaiken
 rasvan itsestään tiristänyt yleensä silikonirintainen parikymppinen.

Oikeat arkielämän naiset eivät ole muuttuneet. Meitä kohtaavat odotukset
sen sijaan ovat. Kovemmiksi ja vaativammiksi. Tässä yhteydessä on ihan hyvä
huomioida sitä että tasa-arvoa ei ole vielä lähimaillakaan saavutettu. Edelleen
naisten oletetaan ovan jotain enemmän ja parempaa, jopa enemmän kuin ennen.

 Kenen vuoksi?



...Takaisin aiheeseen.

Mitä tulee leffan toisen tähtöseen Trixieen, hän puolestaan onkin
epätoivoinen tapaus. Trixie raapii kainaloitaan ja röhisee ja röyhtäilee.

Trixie repii hiuksiaan, raastaa vaatteensa päältään kaksin kourin 
ja örisee. Painavin jaloin Trixie tömistelee yöpöytänsä edessä kuin taistelulaiva
juontajan happamasti moitiskellessa näin epänaisellista käytöstä. Trixie on 
enemmän mies kuin nainen, oikea korsto ja juontaja veisteleekin ironisen ilkeästi; 

 "Miten Trixien miehen täytyykään olla riemuissaan noiden eksoottisten sulojen edessä!
 Hah, eipä ihme että miehellään on aina ylitöitä toimistolla! Jos minä 
olisin Trixien mies, minulla olisi myös ylitöitä...

...Etelä-Afrikassa asti!"

Tässä kaksinaismoralistisessa 8 minuutin lyhytelokuvassa
 ei näy ollenkaan alastomuutta, sopii siis kaikenlaisten
Hienojen nykynaisten katsottavaksi! :)