torstai 15. huhtikuuta 2010

My little pony purukumtarrat


80-90-lukujen taitteessa Hasbron My little pony-lelut olivat suosionsa huipulla.

Niillä leikittiin, niitä katseltiin televisiosta, niiden kuvilla
 koristetuissa vaatteissa kuljettiin ja yöllä nukuttiin ja ponien
 viehkot kuvat koristivat monien makeiden herkkujen pakkauksia.


Tällöin sain kaiketi luvan aloittaa purukumitarrakeräilyn sillä näitä
tarroja minulle on kertynyt hyvin monta.

Vaaleanpunaisen pakkauksen sisältä löytyi
yksi leveä ja litteä purkkalevy ja ponitarra.


Tarroja oli kerättävänä yhteensä 100, mikä tarkoitti aikamoista
 purkanjauhantaa mikäli halusi saada kokoelmansa täydeksi.

Voinkin ylpeänä ilmoittaa kokoelmastani löytyvän 94 tarraa eli
pääsin tavoitteessani erittäin pitkälle!

Ihme ja kumma ylimääräisiä tuplatarroja ei varastosta
 montaa löydy. En koskaan ole tarroja haaskannut joten mikäli
 tuplatarroja olisi ollut, ne takuulla olisivat edelleen tallella.

Osa muruista huonossa valossa ja vinossa

Kaipaan noita aikoja. Ponipurkat takaisin kauppoihin
 ja kaikki muukin ponikrääsä. Mutta nimenomaan ne vanhat ponit, älkää
edes mainitko näitä uusia ällöponeja joiden kanssa nykylapset leikkivät.

Osuvaa että juuri täman ponin kuvassa on heijastusta

Muistelen lämmöllä miten sain tuttavamarketinpitäjän
 rouvalta joululahjaksi pahvista tehdyn My little ponytalon
 jonka sisällä oli erilaisia My little ponymakeisia, patukoita, 
karkkiaskeja jne, jne. 

Oi kun olisivat jäänyt kääreet säästöön.


Tarrojeni tila huolestuttaa minua. 

Alle 20-vuotta vanha kokoelma jo jo nyt rapistumassa 
tarrojen liiman puskiessa taustalta kuvan läpi.

Mitä niille voi tehdä? Miten etenevän tuhon voisi pysäyttää?

Erityisesti tämä pari on suosikkini, miksiköhän...

Tarrat ovat kellastuneet ja se varmasti etenee. 

Uusi ongelma jota en ollut huomannut ennen koskee tarran
 päällisosaa, aivan kuin joistakin kohtaa itse kuvan väri olisi 
hiutumassa pois vaikka jokainen tarra on siististi muovikansiossa
 erillisessä lokerossa. 


Jään tarkkailemaan huolestuneesti tilannetta.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Toimitusmyyntikuvasto, 1960


 

Toimitusmyyntikuvaston kaunista kuvitusta vuodelta 1960.
                                  
Vain osa sivuista on saanut väriä, pääpaino on mustavalkokuvilla
mutta värillisiin sivuihin onkin sitten todella panostettu,
 hyvä kun ei silmiä ala särkeä niitä katsellessa.




On muuten mukavaa huomata että viitisenkymmentä
 vuotta sitten kuvastoihin valittiin vielä ihan normaalin 
näköisiä ihmisiä. 

Glamour tuli kuvaustyylistä ei photoshopista.                                                                                                                                                        
                                                                                                                                                       
 Tässäkin mielestäni aivan normaalivartaloisia naisia 
jotka takuulla eivät murehdi muodoistaan tai mieti että
 pitäisi raahautua kuntosalille kiinteytymään. 

Talvella hiihdettiin koska se oli käytännöllistä ja kivaa
 ja tansseissakin on kai kuntoa kohotettu, ei salilla.
                                                                                                     
                                                                        
     "Valkoista raionsilkkicharmeuseneulosta leveine 
nailon-koru-kirjoneuloksineen, lahkeissa kuminauhakiristys."
 
Myös hattumuotia esitellään. 
Tässä jämptejä kasvoja.
         

Miesten housut ovat hassuja pusseja. 

Reisissä kamalan paljon ylimääräistä tilaa. 

Niin se muoti vaihtelee.  

  
                       

Tässä kuvastossa oli yllättävän vähän vaatekuvia

Noin sadasta sivusta vain arviolta kolmisenkymmentä esitteli aikansa muotia.
Loput tilasta veivät erilaiset kotitalouden tavarat, työkalut, laukut, astiat,
leikkikalut ja erilaiset liinavaatteet. Lelut näyttivät olevan suurimmaksi
osaksi puisia mutta löytyipä joukosta wiew-master jollainen minullakin oli pienenä. 

Tavaroita kuvaillaan erilaisin adjektiivein jotka tuovat lisähupia nykylukijalle.

Huovat ja peitteet ovat "terveellisiä ja huokeita," emilia-nimistä astiasarjaa
kuvaillaan touhukkaaksi, elämäniloiseksi, pirteäksi ja hersyvähuumoriseksi.


"Me ei olla mitään malleja, me ollaan ihan tavallisia suomalaisia miehiä!"

...Voisivat Olli, Pekka ja Tero sanoa.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Vanhoja sanomalehtiuutisia


Tänään olen nostalgisoinut ja ihannoinut menneitä aikoja. 

Ei tosin itse kokemiani vaan vanhempieni ja isovanhempieni ja
 isoisovanhempieni. Katselin pitkästä aikaa vanhojen lehtieni pinoja.

 Kerään vanhoja lehtiä ja joitain nykyisiäkin.

Ajattelen että jonain päivänä tulevaisuudessa joku katselee lehtiäni
vuodelta 2009 samanlainen kiilto silmissään jollainen minulla tänään on.
 

Vuoden 1936 syntymäkaupunkini kaupunkilehdessä
 joka yhtä toimii oli seuraavia mukavia ilmoituksia.

Etusivulla kerrotaan samana vuonna valmistuneesta
 valtamerilaivasta Queen Marysta amerikanmatkasta kaihoaville.
Mainoksesta inspiroituneena luin Queen Marysta muutaman sanan ja
 yllätyin kun luin että laiva on yhä olemassa. Se lopetti risteilynsä vasta 
vuonna -67, telakoitui kaliforniaan ja nykyään toimii milloin missäkin 
tehtävässä, mm. ravintolana ja erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana.

Oli jännittävää lukea että laivalla tehdään kiertokäyntejä ja koska siellä 
huhutaan kummittelevan (suomessakin esitetty sarja Riivatut talot 
keskittyi laivaan ihan kahdessa jaksossa) on sinne rakennettu
 jonkinlainen labyrintti aavemaisine erikoistehosteineen. 

Todistettavasti aluksella on tapahtunut ainakin yksi kuolemantapaus
 kun palohälytyksen aikana konemies murskautui vesitiiviin oven alle.

Onpa herttainen mainos. Olisipa edelleen
tällaisia karnevaaleja "hienoine koristuksineen."

Uutiset 30-luvun lehdissä olivat huomattavasti nykyuutisia dramatisoidumpia.

Tämän päivän sanomalehdessä lukee suurinpiirtein mitä on tehty, 
missä ja milloin, mutta jännittävät, mässäilevät ja kuvailevat
 sanat puuttuvat. Toisin kuin tässä pikku-uutisessa joka 
kertoo "kaameasta verityöstä."




Erinomaisuudet jatkuvat kampaamotieteen alalla 
"uudenaikaisella kemiallisella PRESTO menetelmällä." 

Jonkinlaisesta permanentista lienee kysymys mutta mielenkiintoista
 oli ettei missään kohtaa lehdessä ilmoitettu kuka PRESTOa tarjoaa.
 Kenties pikkukaupungissa tiedettiin tuollaiset asiat? 

Erilaiset kivut hoituvat taas TOGAL-tableteilla jotka
 "erittävät virtsahapon ruumiista ja vaikuttavat itse pahan alkujuureen."


Sitten 1940-luvulle.

Lehti on tainnut olla isoäitini, Eevalla onkin pitkä historia.
 Tämä aviisi on ilmestynyt heinäkuussa 1944 jatkosodan aikaan.

Muotilehti kaikesta huolimatta piti pintansa, Leelian lepotuoleineen,
näyttämöarvosteluineen ja vaate-esittelyineen.

Katsokaahan muuten miten kauniita morsiamia!

Varsinkin vasemmalla etualalla on muutamia todella kauniita naisia.
 Toivottavasti saivat pitää miehensä ankarista sotavuosista huolimatta.

 Jatkosodassa kuoli vajaa 100 000 suomalaista.


Vielä näin viehättävä mainos.


Ja hattumuotia. Tuskin näitä nyt ihan rintamalla pidettiin?

"Suuren tavaratalon hattuosaston johtaja kertoo viimeisimmästä 
uutuudesta: asiakkaat tuovat itse kankaan jolle sitten batiikkikuvio 
ruiskutetaan. Monasti tehdään kankaasta vielä kaulahuivi tai pukuun kaarroke."


perjantai 27. marraskuuta 2009

Arkimuistiinpanoja


En osaa olla lukematta jos matkustan jossakin Helsingin sisäisen liikenteen
 kulkuvälineessä. Se olen minä joka istuu ratikkapysäkin lumisella
penkillä 25 asteen pakkasessa ja luen romaania. 

Metrossakaan ei ole sitä monille kiusallista ja tuttua ongelmaa siitä minne
silmänsä ruuhkavaunssa sijoittaisi ettei vaikuttaisi tuijottavan. Minä katselen kirjaa.

En ymmärrä miten muut ihmiset jaksavat odottaa pysäkeillään
 kengännauhojaan katsellen.

Mitä he miettivät?


Kaukaisuudessa näkyvä juliste mainostaa elokuvaa
Ponyo rantakalliolla joka menee vielä ainakin
pääkaupunkiseudun elokuvateattereissa. Katsottuani monta päivää tuota
metron mainosta työmatkoillani, luin lopulta juonikuvauksen netistä.
Ehkä menen sitä katsomaan.

Tänään lauantaina sain päähänpiston testata ensimmäistä kertaa elämässäni
 karjalanpiirakoiden valmistusta. Lähileipomon voisulaiset karjalanpiirakat ovat
 herkkua ja olen tahtonut kauan kokeilla niiden tekemistä.

Sudin jokaisen piirakan yltäpäältä voisulalla. 

Reseptin mukaan jokainen ruistaikinakuori olisi pitänyt kaulia
valmiiksi pinoon ja laittaa kosteita voipaperiviipaleita väleihin kuivumisen
ehkäisemiseksi mutta kaulitsin niitä sitä mukaa kun täytinkin mikä tuntui
järkevämmältä. Pulikan tai kaulimen sijaan minulla oli
 vain lasipullo joka toimi hyvin.

Nämä piirakat, kuten moni muukin hyvä tuntuivat
loppuvan aina liian aikaisin.

Nyt niitä ei ole enää!

lauantai 21. marraskuuta 2009

Arabibarbeja ihmettelemässä


Tänään lähdin pienelle kirpputorikierrokselle ja törmäsin niin 
hauskaan lelupinoon että minun piti ottaa niistä pikakuva
ja selvittää googlesta taustoja.

Miten nämä kaikki, suuret toisiinsa nojaavat nukkepinot olivat joutuneet
 pikkukaupungin kirpputorin kellarikerroksen hämärään sotkunurkkaukseen
 tuntuu mysteeriltä mutta tummiinpukeutuneita nukkerivejä katsellessa oli
 pakko hymyillä leveästi.


Tietokone kertoi minulle myöhemmin kotona että tyttöpinot joihin törmäsin kierroksellani
olivat Fulla-nukkeja. Fulla taas on arabimaiden oma Barbie huntuineen päivineen.

Barbiet joutuivat aikoinaan huonoon huutoon ja mustalle listalle (laittomia)
 Saudi-Arabiassa sillä Barbien

 "paljastavat vaatteet ja häpeälliset asennot ovat perverssin
 lännen rappion symboleja" 

kuten sikäläinen uskonnollinen poliisi kertoo. 

Sain selville että ennen Fullan maailmanvalloitusta islamilaisille lelumarkkinoille
oli ilmeisesti muitakin tulijoita, Iranissa nukkeversio on Sara ja Marokossa Leila.
 Amerikan ja Ison-Britannian muslimityttöjen leikeistä löytyi Razanne mutta
Fullan suosio ylitti edellämainitut. 

Poikaystävää Fullalla ei ole eikä tule, mutta aiheesta kiinnostuttuani ja wikiä
  selattuani huomasin että "suojeleva isoveli" on kuulemma kehitteillä. Lohtu
 sekin arabimaailman pikkutytöille. Eivät barbileikit ilman miesbarbia ole mitään.
 
Itseltäni löytyivät aikanaan barbileikeistä sekä Ken että Paul
 jotka olivat barbieni orjia kuskaten näitä autolla kaikkialle
vaikka barbini toki osasivat itsekin autoa ajaa. Eivät vain halunneet.

Kumma muuten että ainakin nämä Fullat olivat puhtaita peroksidiblondeja
joita arabimaista luulisi löytyvän vähemmistöstä. Kaikkeen sitä kirpputorilla
törmääkin. Ja juuri siksi niissä onkin niin hauska käydä.

Punainen röyhelöessukin löytyi ja paistinlasta.
 Josko näillä ruoanlaitto sujuisi hauskemmin.