perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivätervehdys


Ystävänpäivän kunniaksi muutin kursorin kimalteet punaisiksi...


Pidän itse viime vuoden ystävänpäiväkirjoitusteni aiheista
ja koska uusia lukijoita on tullut, laitan niihin nyt
linkin ja annan niiden jälleen puhua puolestaan.

Tästä linkistä voit lukea miten julmalla tavalla ystävänpäivää
ennen vierettiin. On todella onni että ne ajat ovat takanapäin.

*

Tästä linkistä voit taas lukea miten sairaalla ja erittäin häiriintyneellä
tavalla samaista ystävänpäivää on aikanaan, eikä edes niin kauan aikaa
sitten, vietetty. Aikamoista jos saan sanoa...

Oikein mukavaa ja rattoisaa ystävänpäivää itse kullekin!


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Paluu 80-luvun koteihin


 Katsotteko tekin joskus ylen elävää arkistoa? 

Arkisto on aika ihana paikka. Sieltä voi löytää menneiden vuosikymmenten
 ohjelmia, pieniä klippejä, mainospätkiä mutta myös pidempiä sarjoja ja elokuviakin. 

Minulle iskee välillä arkistobuumi jolloin katson monta ohjelmaa putkeen ja sitten
 en taas mitään pitkään aikaan. Tällä kertaa Nuoruusdiskon mukavan arvostelun 
perusteella palasin arkistoon tutustumaan 80-luvun sarjan jossa Pekka Puupään 
eli Esa Pakarisen poika Esa Pakarinen junior esittelee erilaisten perheiden ja
 ihmisten elämää ja koteja leppoisalla tavalla. Nykyään tällaista sarjaa ei 
enää tehtäisi sillä se on osin varsin merkillinen. 


Sarja on brändätty lastenohjelmaksi, joka jakson ensimmäiset seitsemisen 
minuuttia kuluvat siihen kun söpö Esa Jr. soittaa ja lauleskelee lapsille. Sitten 
alkaakin itse kotien esittelyosuus ja ne taas eivät tunnu ollenkaan 
lastenohjelmilta. Ainakaan kaikki jaksot.

Nostalgisointiin hurahtaneille tai lapsuuttaan muisteleville sarja 
tarjoaa kivoja tärppejä. Silmään osuvat yksityiskohdatkin ovat
 hyrähdyttäviä. 

Kaikki juovat Sarviksen mukeista, milloin mehua,
 kahvia tai maitoa ja syövät Sarviksen lautasilta. Jääkaappien
 ovissa on kukkatarroja. Maustekaapeissa Aarikan maustesirottimia
 ja keittiön pöydillä reseptikorttilaatikoita. Perheen kauppareissulla 
 silmään pistävät retrokkaat tuotepakkaukset ja kadun kulkijoiden
 kampaukset ja persikan ja turkoosin sävyiset tuulipuvut hymyillyttävät.

Sarjaa katsomalla huomaa ajan sellaisen
 rentouden joka on nykyään menetetty.

 Sari-tytär se on mukana isän rekkamiestyövuoroilla ja nukkuu
 auton takaosassa ilman turvavöitä. Muut lapset leikkivät
 hiekkalaatikolla keskenään ilman valvovaa aikuista ja alle
 kouluikäinen lapsi lähetetään pidemmälle kauppareissulle
 ypöyksin. Ei ole hössötystä eikä kukaan ole
 kutsumassa lastensuojelua.

 Esiteltävät perheet ovat mukavan erilaisia. 
Omana syntymäviikkonani telkkarissa esitetyssä jaksossa
 kerrotaan perheestä jonka äiti tahkoaa kovapalkkaisena rahaa 
hiihtoliiton työntekijänä kun mukavan näköinen partasuuiskä
 hoitaa lapsia kotona, laittaa ruokaa ja petaa sänkyjä. Ja lukee lukioläksyjä.


Toisessa perheessa tutustutaan kunnon tervehenkiseen 
ydinperheeseen jossa saman katon alla asuvat sekä isoisoäiti,
 isoäiti ja isoisä, poika vaimoineen ja vielä parin pikkulapset. 
Voi kunpa tämä perhemalli vielä palaisi! Minun mielestäni kaikki
 hyötyvät ison perheen yhteisöasumisesta (ainakin jos tulevat toimeen.) 

Tämän perheen isoisoäidin tekeminä näemme muutamat kiinnostavat vinkit. 

 Hän mm. hakkaa vanhan posliinikupin murskaksi ja murskan hän syöttää 
kanoille todeten että nyt munivat tytöt kovakuorisia munia. En olekaan 
ennen kuullut astoita käytettävän tähän tarkoitukseen. Minä itse muistan 
kyllä 80-luvulla keränneeni rannoilta näkinkenkiä omien ankkojemme
 syötäväksi munankuoria vahvistamaan. 



Perheen äiti taas näyttää katsojille miten hän hautaa tuoreita porkkanoita 
saaviin joka on kukkuroillaan täynnä hiekkaa. Siellä ne säilyvät
 pakkasten tullen paleltumatta.

Minua laittoi tässä jaksossa ärsyttämään kovin kun peltohommia
 tekevä perheenisä lässytti parivuotiaalle pojalleen että tässäpä teen
 sinulle peltoa ajalle kun olet aikamies. Tätä sinä sitten viljelet. Poika. 

Vaikka vieressä istui pikkupoikaa vanhempi ja valppaasti
 kuunteleva, aivan pystyvän näköinen tytär. Mutta hänelle 
ei isä puhunut tulevista peltohommista

Osa 4. taas on ihanan nostalginen ja se tuo mieleen oman mammani. 
Tässä toimelias kaisa-mamma asuttaa nyt yksin maalaistaloa.

"Viljo-pappa kuoli vuosi sitten ja... Vieläkin tulee ikävä joka päivä." 

Toteaa kaisa-mamma ääni murtuen mutta ei päästä itseään enemmän 
masentumaan vaan hoitelee reippaasti arkiasioita leipoen karjalanpiirakoita,
 istuttaen joulukukkien sipuleita purkkeihin tuvan pöydän ääressä ja keittäen
 mehumaijalla  juomia lähellä asuville lapsilleen. 


Jakso ei tunnu ollenkaan lastenohjelmalta. 
Sen verran lohdullisen surumielinen sen sävy on. 

Ennen nukkamaanmenoaan Kaisa lurauttaa vielä vanhan
 laulun jota hän lauleskeli omille lapsilleen näiden ollessa pieniä.

"Kopotin, kopotin, kopotin koi, 
varsa hypäten hirnuu. 
Lopotin, lopotin, lopotin loi, 
voita valpuri kirnuu. 

Voin minä voitelen leivällein, 
leivän vien minä varsallein, 
sitten ei varsani pelkää, 
hei jopa pääsin sen selkään!

Hopotin, hopotin hopotin hoi,
joudu jo varsani juokse
kopotin, kopotin, kopotin koi,
vie minut mummoni luokse.

Yli vuorien harpatan,
poikki merien kahlatan,
mummo kakkuja paistaa,
tekisi mieleni maistaa"

perjantai 31. tammikuuta 2014

Lindholmin saarikauppa ja kerro museolle-sivusto


Nytpä löysin mainion sivuston kaikille nostalgiannälkäisille.

Miten on, nautitko lapsuusmuisteluista? Muistatko pikku pätkiä
entisistä ajoista joita sinulle on kerrottu tai joita olet joskus itse kokenut?

Sellaisia ihania muisteluita ajasta jota ei enää ole?

Muistelusi ovat niin pieniä että kokonaisiksi muistelmiksi
 niistä ei ole mutta yhtä kaikki tuovat hymyn huulille
 sekä itselle että kuulijalle. Tällaisia meiltä jokaiselta
varmasti löytyy. Ja nyt löytyy myös kanava mitä kautta
voi varmistua että nuo tärkeät ja mukavat muistot
menneestä eivät unohdu!

Kerro museolle on verkossa toimiva
muistojenkeruupalvelu joka aukesi viime syksynä.


Sivusto antaa käyttäjilleen aiheen jota koskien
peräänkuulutetaan lukijoiden muistoja. Kerätyt muistot 
tallennetaan museon kokoelmiin, jossa niitä voidaan 
 käyttää näyttelyissä, tutkimuksissa, julkaisuissa ja 
muussa museotoiminnassa myös tulevaisuudessa.

Muistosi jäävät näin pysyvästi elämään
eivätkä unohdu niinkuin henkilökohtaisille
muistoille aina tuppaa käymään.

 Muistelu ei vaadi rekisteröitymistä vaikka voit senkin 
tehdä. Voit myös valita näkyykö muisto muillekin verkon käyttäjille
 vai ainoastaan museolle. Sivustolle voit lisätä muistosi lisäksi 
valokuvia ja videoita ja jos taas et jaksa kirjoittaa, muiston 
voi tallentaa myös nauhoittamalla puhetta!

Jos haluat rekisteröityä sivustoon (joka ei tosiaan ole pakollista!)
tienaat aina muistoistasi pisteitä leikkimielisessä pelissä jossa voit kiivetä
 hierarkiassa muistelunoviisista aina muisteluneuvokseksi asti.

Syksyllä kerättiin muistoja aiheesta "Kaupat, ostokset ja shoppailu"
ja sivulla on monta huippumukavaa muistelua! Voit lueskella niitä


Tällä hetkellä onkin käynnissä tosi hauska muisteluteema
nimittäin teemaa ei ole ollenkaan. "Muistele mitä vain!"

Muistele vaikkapa mitä isoäitisi sinulle muisteli. Tai äitisi. Tai...

Nyt kaikki muistelemaan!


Muuan esimerkkimuistelu kuuluu näin:

"Kyseessä on nykyään Uudenkaupungin Pyhämaan pieni saari,
 jonka nimi on Koivustenmaa. Mamma ja pappa asuivat siinä 
saaressa ja kävin siellä aina pienenä kylässä 1970-luvulla. 

Saaressa ei ollut teitä vaan vain polkuja. 

Joka kerta kun olimme mammalla menimme polkua pitkin kauppaan.

 Se oli Lindholmin kauppa. Kauppiaan nimi oli Ilmi. 
Kauppa toimi vanhan kalastajatorpan salissa, 
hyvin pienimuotoista toimintaa.

 Ihmiset kävivät veneellä muista saarista tekemässä ostoksia,
 kuivakorppuja, keksejä, näkkileipää… Me kävimme hakemassa
 aina irtokarkkeja. 

Kauppa oli heidän kotinsa, ja kun sinne
 meni, kauppias piti etsiä jostain, esimerkiksi puutarhasta.

 Hän tuli porstuaan ja haki vara-avaimen. 
Me tiesimme kyllä missä se oli. 

Hän otti avaimen aina samasta paikasta
 ja avasi salin lukossa olevan oven.

Sisällä oli tiski, jossa oli lasi keskellä ja sen alla irtokarkkeja laatikostossa. 
Valitsimme lasin läpi, mitä haluttiin. Kun olimme valinneet, 
kauppias avasi laatikot ja otti pinseteillä karamellit pussiin.

Tunnelma oli kaupassa hieno. 

Siellä oli aina niin hiljaista ja virittäytynyt tunnelma, jännittävä. 

Kaupassa käynti tuntui erilaiselta kuin normaalisti. 

Muistan ainakin pennin nallekarkit, kolapullot ja piparminttukarkit.

Kaikista erikoisinta oli, että Ilmi oli huono laskemaan ja pyysi 
meitä laskemaan karkit, kun hän laittoi niitä pussiin ja mitä 
ostokset maksavat yhteensä. Ilmi tarkisti helmitaulusta hinnan.

 Kotimatkalla massutettiin karkkeja."

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Suklaakääreitä


Makeiskääreitä sunnuntaihinne!

jonka mukavan ylläpitäjän ansioista tässä taas muutamia
kaupasta kadonneita tai vanhoja tuttuja kääreitä.

Menkää ihmeessä katsomaan hänen sivujaan.

Keräilyn eteen on tehty valtavasti töitä
 ja sivu päivittyy jatkuvasti.







Suklaati-suklaa



Siesta















Rondo
Tofferiina
















Lo-suklaa






Fever-suklaa

Panama





Traviata-suklaa