Ystävänpäivätervehdys

Ystävänpäivän kunniaksi muutin kursorin kimalteet punaisiksi...

Pidän itse viime vuoden ystävänpäiväkirjoitusteni aiheista

ja koska uusia lukijoita on tullut, laitan niihin nyt

linkin ja annan niiden jälleen puhua puolestaan.

Tästä linkistä voit lukea miten julmalla tavalla ystävänpäivää

ennen vierettiin. On todella onni että ne ajat ovat takanapäin.

*

Tästä linkistä voit taas lukea miten sairaalla ja erittäin häiriintyneellä

tavalla samaista ystävänpäivää on aikanaan, eikä edes niin kauan aikaa

sitten, vietetty. Aikamoista jos saan sanoa...

Oikein mukavaa ja rattoisaa ystävänpäivää itse kullekin!

Paluu 80-luvun koteihin

 Katsotteko tekin joskus ylen elävää arkistoa? 

Arkisto on aika ihana paikka. Sieltä voi löytää menneiden vuosikymmenten

 ohjelmia, pieniä klippejä, mainospätkiä mutta myös pidempiä sarjoja ja elokuviakin. 

Minulle iskee välillä arkistobuumi jolloin katson monta ohjelmaa putkeen ja sitten

 en taas mitään pitkään aikaan. Tällä kertaa Nuoruusdiskon mukavan arvostelun 

perusteella palasin arkistoon tutustumaan 80-luvun sarjan jossa Pekka Puupään 

eli Esa Pakarisen poika Esa Pakarinen junior esittelee erilaisten perheiden ja

 ihmisten elämää ja koteja leppoisalla tavalla. Nykyään tällaista sarjaa ei 

enää tehtäisi sillä se on osin varsin merkillinen. 

Sarja on brändätty lastenohjelmaksi, joka jakson ensimmäiset seitsemisen 

minuuttia kuluvat siihen kun söpö Esa Jr. soittaa ja lauleskelee lapsille. Sitten 

alkaakin itse kotien esittelyosuus ja ne taas eivät tunnu ollenkaan 

lastenohjelmilta. Ainakaan kaikki jaksot.

Nostalgisointiin hurahtaneille tai lapsuuttaan muisteleville sarja 

tarjoaa kivoja tärppejä. Silmään osuvat yksityiskohdatkin ovat

 hyrähdyttäviä. 

Kaikki juovat Sarviksen mukeista, milloin mehua,

 kahvia tai maitoa ja syövät Sarviksen lautasilta. Jääkaappien

 ovissa on kukkatarroja. Maustekaapeissa Aarikan maustesirottimia

 ja keittiön pöydillä reseptikorttilaatikoita. Perheen kauppareissulla 

 silmään pistävät retrokkaat tuotepakkaukset ja kadun kulkijoiden

 kampaukset ja persikan ja turkoosin sävyiset tuulipuvut hymyillyttävät.

Sarjaa katsomalla huomaa ajan sellaisen

 rentouden joka on nykyään menetetty.

 Sari-tytär se on mukana isän rekkamiestyövuoroilla ja nukkuu

 auton takaosassa ilman turvavöitä. Muut lapset leikkivät

 hiekkalaatikolla keskenään ilman valvovaa aikuista ja alle

 kouluikäinen lapsi lähetetään pidemmälle kauppareissulle

 ypöyksin. Ei ole hössötystä eikä kukaan ole

 kutsumassa lastensuojelua.

 Esiteltävät perheet ovat mukavan erilaisia. 

Omana syntymäviikkonani telkkarissa esitetyssä jaksossa

 kerrotaan perheestä jonka äiti tahkoaa kovapalkkaisena rahaa 

hiihtoliiton työntekijänä kun mukavan näköinen partasuuiskä

 hoitaa lapsia kotona, laittaa ruokaa ja petaa sänkyjä. Ja lukee lukioläksyjä.

Toisessa perheessa tutustutaan kunnon tervehenkiseen 

ydinperheeseen jossa saman katon alla asuvat sekä isoisoäiti,

 isoäiti ja isoisä, poika vaimoineen ja vielä parin pikkulapset. 

Voi kunpa tämä perhemalli vielä palaisi! Minun mielestäni kaikki

 hyötyvät ison perheen yhteisöasumisesta (ainakin jos tulevat toimeen.) 

Tämän perheen isoisoäidin tekeminä näemme muutamat kiinnostavat vinkit. 

 Hän mm. hakkaa vanhan posliinikupin murskaksi ja murskan hän syöttää 

kanoille todeten että nyt munivat tytöt kovakuorisia munia. En olekaan 

ennen kuullut astoita käytettävän tähän tarkoitukseen. Minä itse muistan 

kyllä 80-luvulla keränneeni rannoilta näkinkenkiä omien ankkojemme

 syötäväksi munankuoria vahvistamaan. 

Perheen äiti taas näyttää katsojille miten hän hautaa tuoreita porkkanoita 

saaviin joka on kukkuroillaan täynnä hiekkaa. Siellä ne säilyvät

 pakkasten tullen paleltumatta.

Minua laittoi tässä jaksossa ärsyttämään kovin kun peltohommia

 tekevä perheenisä lässytti parivuotiaalle pojalleen että tässäpä teen

 sinulle peltoa ajalle kun olet aikamies. Tätä sinä sitten viljelet. Poika. 

Vaikka vieressä istui pikkupoikaa vanhempi ja valppaasti

 kuunteleva, aivan pystyvän näköinen tytär. Mutta hänelle 

ei isä puhunut tulevista peltohommista

Osa 4. taas on ihanan nostalginen ja se tuo mieleen oman mammani. 

Tässä toimelias kaisa-mamma asuttaa nyt yksin maalaistaloa.

"Viljo-pappa kuoli vuosi sitten ja... Vieläkin tulee ikävä joka päivä." 

Toteaa kaisa-mamma ääni murtuen mutta ei päästä itseään enemmän 

masentumaan vaan hoitelee reippaasti arkiasioita leipoen karjalanpiirakoita,

 istuttaen joulukukkien sipuleita purkkeihin tuvan pöydän ääressä ja keittäen

 mehumaijalla  juomia lähellä asuville lapsilleen. 

Jakso ei tunnu ollenkaan lastenohjelmalta. 

Sen verran lohdullisen surumielinen sen sävy on. 

Ennen nukkamaanmenoaan Kaisa lurauttaa vielä vanhan

 laulun jota hän lauleskeli omille lapsilleen näiden ollessa pieniä.

"Kopotin, kopotin, kopotin koi, 

varsa hypäten hirnuu. 

Lopotin, lopotin, lopotin loi, 

voita valpuri kirnuu. 

Voin minä voitelen leivällein, 

leivän vien minä varsallein, 

sitten ei varsani pelkää, 

hei jopa pääsin sen selkään!

Hopotin, hopotin hopotin hoi,

joudu jo varsani juokse

kopotin, kopotin, kopotin koi,

vie minut mummoni luokse.

Yli vuorien harpatan,

poikki merien kahlatan,

mummo kakkuja paistaa,

tekisi mieleni maistaa"

Lindholmin saarikauppa ja kerro museolle-sivusto

Nytpä löysin mainion sivuston kaikille nostalgiannälkäisille.

Miten on, nautitko lapsuusmuisteluista? Muistatko pikku pätkiä
entisistä ajoista joita sinulle on kerrottu tai joita olet joskus itse kokenut?

Sellaisia ihania muisteluita ajasta jota ei enää ole?

Muistelusi ovat niin pieniä että kokonaisiksi muistelmiksi
 niistä ei ole mutta yhtä kaikki tuovat hymyn huulille
 sekä itselle että kuulijalle. Tällaisia meiltä jokaiselta
varmasti löytyy. Ja nyt löytyy myös kanava mitä kautta
voi varmistua että nuo tärkeät ja mukavat muistot
menneestä eivät unohdu!

Kerro museolle on verkossa toimiva

muistojenkeruupalvelu joka aukesi viime syksynä.

Sivusto antaa käyttäjilleen aiheen jota koskien

peräänkuulutetaan lukijoiden muistoja. Kerätyt muistot 

tallennetaan museon kokoelmiin, jossa niitä voidaan 

 käyttää näyttelyissä, tutkimuksissa, julkaisuissa ja 

muussa museotoiminnassa myös tulevaisuudessa.

Muistosi jäävät näin pysyvästi elämään
eivätkä unohdu niinkuin henkilökohtaisille
muistoille aina tuppaa käymään.

 Muistelu ei vaadi rekisteröitymistä vaikka voit senkin 

tehdä. Voit myös valita näkyykö muisto muillekin verkon käyttäjille

 vai ainoastaan museolle. Sivustolle voit lisätä muistosi lisäksi 

valokuvia ja videoita ja jos taas et jaksa kirjoittaa, muiston 

voi tallentaa myös nauhoittamalla puhetta!

Jos haluat rekisteröityä sivustoon (joka ei tosiaan ole pakollista!)
tienaat aina muistoistasi pisteitä leikkimielisessä pelissä jossa voit kiivetä

 hierarkiassa muistelunoviisista aina muisteluneuvokseksi asti.

Syksyllä kerättiin muistoja aiheesta "Kaupat, ostokset ja shoppailu"

ja sivulla on monta huippumukavaa muistelua! Voit lueskella niitä

tästä.

Tällä hetkellä onkin käynnissä tosi hauska muisteluteema
nimittäin teemaa ei ole ollenkaan. "Muistele mitä vain!"

Muistele vaikkapa mitä isoäitisi sinulle muisteli. Tai äitisi. Tai...

Nyt kaikki muistelemaan!

Muuan esimerkkimuistelu kuuluu näin:

"Kyseessä on nykyään Uudenkaupungin Pyhämaan pieni saari,

 jonka nimi on Koivustenmaa. Mamma ja pappa asuivat siinä 

saaressa ja kävin siellä aina pienenä kylässä 1970-luvulla. 

Saaressa ei ollut teitä vaan vain polkuja. 

Joka kerta kun olimme mammalla menimme polkua pitkin kauppaan.

 Se oli Lindholmin kauppa. Kauppiaan nimi oli Ilmi. 

Kauppa toimi vanhan kalastajatorpan salissa, 

hyvin pienimuotoista toimintaa.

 Ihmiset kävivät veneellä muista saarista tekemässä ostoksia,

 kuivakorppuja, keksejä, näkkileipää… Me kävimme hakemassa

 aina irtokarkkeja. 

Kauppa oli heidän kotinsa, ja kun sinne

 meni, kauppias piti etsiä jostain, esimerkiksi puutarhasta.

 Hän tuli porstuaan ja haki vara-avaimen. 

Me tiesimme kyllä missä se oli. 

Hän otti avaimen aina samasta paikasta

 ja avasi salin lukossa olevan oven.

Sisällä oli tiski, jossa oli lasi keskellä ja sen alla irtokarkkeja laatikostossa. 

Valitsimme lasin läpi, mitä haluttiin. Kun olimme valinneet, 

kauppias avasi laatikot ja otti pinseteillä karamellit pussiin.

Tunnelma oli kaupassa hieno. 

Siellä oli aina niin hiljaista ja virittäytynyt tunnelma, jännittävä. 

Kaupassa käynti tuntui erilaiselta kuin normaalisti. 

Muistan ainakin pennin nallekarkit, kolapullot ja piparminttukarkit.

Kaikista erikoisinta oli, että Ilmi oli huono laskemaan ja pyysi 

meitä laskemaan karkit, kun hän laittoi niitä pussiin ja mitä 

ostokset maksavat yhteensä. Ilmi tarkisti helmitaulusta hinnan.

 Kotimatkalla massutettiin karkkeja."

Suklaakääreitä

Makeiskääreitä sunnuntaihinne!

Chokozone on ihana, herkullinen nettisivu

jonka mukavan ylläpitäjän ansioista tässä taas muutamia

kaupasta kadonneita tai vanhoja tuttuja kääreitä.

Menkää ihmeessä katsomaan hänen sivujaan.

Keräilyn eteen on tehty valtavasti töitä
 ja sivu päivittyy jatkuvasti.

Suklaati-suklaa

Siesta

Rondo

Tofferiina

Lo-suklaa

Fever-suklaa

Panama

Traviata-suklaa