tiistai 15. tammikuuta 2013

Kauneus ja terveys 1977


Löysin kierrätyskeskuksesta muutamia 70-luvun
 Kauneus ja Terveys-lehtiä joissa oli hienoja kuvia.



Tässä vertailuln vuoksi uusin numero.

Mitä olen tuota lehteä silmäillyt niin 
sisältö on aika paljon
samanlaista kuin ennenkin.

Paitsi, entisajan 
lehdessä oli ronskimpia kuvia.


En nyt tiedä miten ronski luonnollinen kuva 
raskaanaolevasta naisesta on, mutta olen aika 
varma että sellaista ei nykylehdestä löytyisi.

Voin kuriositeettina kertoa että joko tässä
tai toisessa, toisen kuun K&T-lehdessä 70-luvulta 
oli myös kuva veitsellä halkaistuista aivoista.

Kokoaukeamana.

Se alkoi itseasiassa ällöttää niin paljon etten edes
ajatuksen tasolla pohtinut sen kuvaamista tähän. 

Aivot ovat muutenkin ällöttävä asia, en halua ajatella että
tässä näin, tälläkin hetkellä, hyvin, hyvin lähelläni on aivot.


Hassua että tässä mainostetaan noita mehuja
isolla sivulla mutta sitten itse tuote
on pikkuriikkisenä kuvana mainoksen alareunassa.

Tässäkin on jotain nykyään poliittisesti epäkorrektia
nimittäin alaston lapsi! 

Entäs jos joku pedofiili nyt saa kiksit
Valion mainoksesta? Tämä ei olisi ikinä sopivaa nykyaikana!

...Sivulauseessa, minusta nykyään ollaan hieman ylihysteerisiä.


No niin, entäpä tämä mainos?

Löytyisiko nykypäivän lehdestä?

Jotenkin hellyyttävää että luulen
että tässä on pyritty puhumaan konstailematta
häveliäästä aiheesta -siitä peräpäästä- 
mutta jotenkin on onnistuttu luomaan entistä nolostuttavampi mainos.

Ainakaan kenellekään ei varmasti jää epäselväksi mihin tarkoitukseen tuote on!



Tätä kuvaa skannatessa rikoin skannerin saranat. 
En millään meinannut saada kuvaa ilman varjoja 
ja lopulta painoin kansiluukkua liian voimakkaasti ja raks... Näitä sattuu.

Ihanan paksu otsatukka kuvan tytöllä.


Ilahduin kun näin tämän,
tässä elävä todiste siitä että ainakin joskus on ollut
saatavilla vihreää ripsaria. Olen ainoa henkilö josta olen kuullut joka 
käyttää nimenomaan vihreää ripsaria, sitä kun vain ei löydy mistään!

Yves Rochersilla oli joskus mutta ei enää. 
Nykyään en sitten käytä ripsiväriä 
ollenkaan kun en ole sitä vihreänä löytänyt...

Jaa, itseasiassa kun katsoin mainosta tarkemmin
niin eihän tässäkään vihreää ripsaria edes myydä vaan 
luomiväriä... Äh.


Sinullekin Silkki-Leena.

Osaisitko kuvitella että nykyään myytäisiin
shampoota jonka nimi olisi Silkki-Leena?

Ei minulla ole mitään nimeä vastaan, 
onkin harmi että tällainen kodikkuus 
ja kodinomaisuus on tuotteista pitkälti
hävinnyt kokonaan. Nykyään shampoissa brassaillaan
teknisyydellä ja laboratoriotuloksilla.




No vihdoin kivan näköisiä Nanson 
mainoksia niiden kerran esittelemieni kasarimainosten sijaan.

Mukavan näköistä kuosia.


Unhoon painuneita juomia. 

Hartwallin Perry ja Hartwallin VIP.


Ihanan pirteä hiihtoasuinen nainen
kiiltävine huulipunineen!


Tässä kuvassa jo
selvää kasarihenkeä.


Vimppana Anytime-mainos.

Suloisen 60-lukuista fiilistä 
noissa piparkakkumaisen ja
itämaisenoloisissa etiketinreunoissa!

"Haluamme että kokeilet sitä!"

maanantai 14. tammikuuta 2013

Pirkka-lehti 1989 ja mainoksia


Viime kesänä kaivoin lehtiroskiksesta tämän vuoden -89 
Pirkkalehden ihan tehdäkseni vertailuja nykypäivän lehteen.


Pirkka ei ole muuttunut yhtään! 

Aivan sama sisältö ja aivan samat jutut eikä
 ulkonäkökään ei ole vajaassa kolmessakymmenessä 
vuodessa muuttunut ollenkaan.




Onneksi sentään nämä mainokset
eivät ole samanlaisia kuin 
nykylehdissä.

Herää myötähäpeä noista pienistä runoelmista.



En muista tällaisia keksejä mutta katsokaa 
miten tyylikkäät pakkaukset niissä on!

Nuohan voitaisiin tuoda markkinille 
uudelleen ilman mitään uudistusta ulkonäköön.

Nuo keltaiset sitruunavohvelit muistan. 
Söin niitä kun ei muuta ollut mutta 
en koskaan pitänyt niistä.


Nanson vaatteet olivat aikanaan tällaisia.
Alankohan koskaan pitämään kasarimuodista... 

Alkaako kukaan?


Muistattekos kupongit?

Kuponkeja leikeltiin lehdistä ja sitten
kaupassa sai kuponkia vastaan aletuotteen.

Kukkarot olivat aina kuponkeja täynnä ja jos oli
 erityisen hyvä tarjous, kysyttiin naapurilta oliko
 hänellä ylimääräistä kuponkia...


Tämä kuva tuo veden kielelleni. 
Vuosi taisi muistikuvieni mukaan olla 1997 tai -98 
kun näiden valmistus lopetettiin. 

Nyt ulkonäöltään samanlaisia keksejä myydään
Lu Carneval Prinsessa-nimen alla

Maku on aivan, aivan erilainen. 
Hannut & Kertut takaisin!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Reseptikortit osa 3. Mestarikokki


Jos luulitte että reseptikorteista oltaisiin jo nähty viimeiset vilaukset, olitte väärässä.

Tässä osat yksi &; kaksi.

Mainitsinkin jo tuossa aikaisemmin että iso osa
näiden korttien resepteistä tuntuu nykyihmisestä
koomiselta tai sitten ihan suoraan sanottuna vastenmieliselle.

Esimerkiksi sisäelinten käyttö korttien resepteissä
on aivan normaalia mikä onkin ehdottoman järkevää
 jos lihaa syö mutta nykypäivälle silti vierasta.

(On muuten hupaisaa että korttilaatikossa on kokonainen
oma osastonsa pelkille silliruoille kymmenine resepteineen.

Aivan kuin silli olisi jokin oma ravintoryhmänsä!

Onkohan sitä sitten nelisenkymmentä
vuotta sitten syöty paljon enemmän?)


Maistuisiko tämä ennen mainittu kieli-spaghetti-salaatti?

Tykkäisikö perheen nuoriso? 


 Entä munuaiset? Maistuisivatko ne vai
ovatko nekin jo liian eksoottista ruokaa?

Oletko sinä ikinä ostanut munuaisia saati niitä syönyt?


Nämäkin ovat minusta kummallisia yhdistelmiä.

Siis kuminarahka? 
 Päärynän sisällä? 
Kehysteenä vihreän paprikan viipaleita..? 

Mitä ihmettä... Lisäksi tuo rahka näyttää herottuneelta... Hyhhyh.
Kumina on muuten kaikkien aikojen
henkilökohtainen inhokkimausteeni.

Minulle tulee oikeastaan paha olo pelkästään tämän kuvan katselusta.


Kinkkujuustolla täytetyt persikat ovat
kuminarahkan rinnalla jo ihan arkiruokaa.

 Tässäkin kieli kylpyyn, mausteisiin ja nätisti rullalle.
Sellainen kepeä pikku iltapala.

Miten nuo kielet voivatkin näyttää niin... Kielille.

Ajatelkaa mikä olisi vastaanotto jos tarjoaisitte
tuttapavariskunnan iltapalaksi kielilautasen?

Tässä olisikin hyvä pikku ohjelmanumero arvuuteltavaksi
ennen vieraiden saapumista, voisi vaikka lyödä vetoa että mikä olisi kunkin reaktio.

 Että ketkä söisivät kielet kauhusta kankeina kuitenkin liian kohteliaina kieltäytymään, ketkä sanoisivat suoraan että kiitos mutta ei kiitos ja löytyisikö joku joka oikein tykkäisi?

Jos nämä ruoat aikoo alas huuhtoa,
olisi kai hyvä olla kurkunkostuketta.


Kuminarahkan rinnalle voisikin ottaa longdrinkin
tai kesäpirtelön joka ei varsinaisesti ole lainkaan pirtelö.

Kaikenlaiset hyytelöjälkiruoat, hyytelödrinkit,
hyytelöliharuoat ja hyytelö-ihan-mitkä-vain olivat
 kovasti in, niin, oikeastaan jo 40-luvun puolivälissä
ja siitä jonnekin 70-luvulle.

On hauskaa että kun löysin nämä kortit, tuli mieleeni että näistä
syntyisi aivan mainio ruokablogi.

Kasvissyöjänä kuitenkin yli puolet resepteistä olisi jäänyt kokeilematta
joten ajatus jäi idean tasolle. Kunnes sitten korteista tietoa näitä postauksia
varten etsiessäni törmäsin blogiin jossa idea oli jo toteutettu! Mahtavaa!

 Ihan älyttömän viihdyttävä blogi, maailmasta löytyy kyllä hauskoja ihmisiä.
Vaikka muuten osaisit ruotsia sujuvasti, suosittelen lämpimästi google kääntäjän käyttöä sillä jo valmiiksi hauska aihe huvittavasti kerrottuna + google kääntäjä = varmat naurut.

Käykää kurkkimassa.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Wanhoja uutisia 1700- ja 1800-luvuilta


Netti toimii jälleen ja olen löytänyt uuden jännän mielenkiinnonkohteen jossa olen pyörinyt silmät kiiluen välillä nauraa höristen, välillä päätä pudistaen ja välillä tuskaisena koska tiedän etten saa mistään asiaan liittyviä lisätietoja. 


  Löytämäni jännä paikka on Google news. Se on eräs googlen monista palveluista josta voi löytää to-del-la vanhoja sanomalehtiä kokonaisuudessaan. Olen haltioissani lueskellut tänään lehtiä esimerkiksi 1700- ja 1800-luvuilta ja voin kertoa että niistä löytyy tosi kummaa kamaa.
Esimerkiksi "Avioituneet"-ilmoitukset.

Huomasin että varsinkin 1800-luvun alussa morsio on ollut usein vain 15-16 vuotias ja nykyajasta poiketen ilmoituksissa kerrotaan huvittavasti myös tarjoamuksista tähän tyyliin:

"Kunnianarvoisa neiti Agatha Clegg 16-vuotta nai tänään Arvoisan Ruorimies William Jonesin morsiamen isän läsnäollessa. Tarjottiin erinomaista kuorrutekakkua josta puhutaan vielä kauan. Myös erinomaista viiniä oli niinmyöten tarjolla."

tai

"Kunnianarvoisa Neiti Naylor 15-vuotta nai tänään kunnianarvoisan Herra Alexander Scottin. Morsiamen perhe oli koolla tilaisuudessa. Tarjottiin mainio pitopöytä, tarjottu valkoinen brandy oli erityisen laadukasta."

Voihan se olla että tuossa lukemassani lehdessä oli töissä harvinaislaatuinen herkkusuutoimittaja, mene ja tiedä. Jotenkin ihanaa lukea noista tarjoamuksista aivan erikseen. On siellä häissä herkuteltu parisataa vuotta sitten. Voi kun pääsisi aikakoneella kärpäseksi kattoon.

Nyt kun morsioista oli muutenkin puhetta niin ymppään tämän löytämäni jutun tähän. Kiinnostava fakta on että tämä löytyi tasan 100 vuotta vanhasta lehdestä sillä päiväys oli 12.1.1913.

Mitäköhän tässäkin on taustoilla? Rikkaan maanomistajan nuorta 16-vuotiasta morsiota joka oli ollut naimisissa vain 4 kuukautta ammuttiin päähän kotonaan farmilla.

Aviomies oli tullut kotiin juuri ampujan karattua, pyssy löytyi vielä lämpimänä lattialta. Teinimorsio ehti kuiskata vain "mies teki sen!" ennen kuin pyörtyi.

Lopuksi kerrotaan pahaenteisesti "Rouva Hoover saattaa toipua."
Mahtoikohan hän selvitä?

Toisellekin morsiamelle kävi huonosti.



"10.7 1821 allekirjoittanut Ann Hazell nai Thomas Matthews juniorin, vihkimisen toimitti pastori Gibson ja he elivät yhdessä kunnes Matthew päätti hylätä minut ja kaksi yhteistä tytärtämme ja syyllistyi kaksinnaimiseen naimalla marraskuussa 1828 Ann Chandlerin. Tästä rikoksesta mainittu Thomas Matthews on asetetty syytteeseen."

Rouva Matthews jatkaa kertomalla että hän on hakenut tämän vuoksi avioeroa. 
Ilmeisesti julkinen ilmoitus lehdessä kuului ajan avioerotoimenpiteisiin. 
Aikamoinen ketku tuo mies.

Lehdissä oli myös hauskoja mainoksia.  
Siinä missä myyntipalstalla on nykyään autoja, 
myytiin ennen purjeveneitä.


Tässä myydään 90 tonnista ruotsalaista kuunaria 
"William & Elizaa" ja 180 tonnista "Mary & Elizaa."


Olisi ollut hauska matkustaa 
"Timantissa" tai "Orozimbossa."

Hätkähdyttävimpiinkin mainoksiin törmäsin.



Näitä oli todella, todella paljon. Siinä missä moniin ilmoituksiin ja mainoksiin oli hauska suhtautua huumorilla, olivat nämä tällaiset aika sokeeraavia ihan jo siksikin koska muut artikkelit ja ilmoitukset olivat niin korrekteja ja sivistyneitä.

Tässä suoraan yksityiskuunarilta myydään fiksu 16-vuotias orjapoju jota on aikaisemmin käytetty maatöihin. Myydään myös 28-vuotias orja jolla 5-vuotias poika ja kaksivuotias tyttö. 
Myydään nykypäivän lemmikki-ilmoituksista tutuin termein "pysyvään kotiin."



Tämä "myydään pysyvään kotiin" taisi selvästi olla "kunnianarvoisen" ja "hyvän" orjakauppiaan tunnusmerkki vähän sellaisin vivahtein että ei tässä mitään raakalaisia olla kun orjani myyn vain hyvään ja pysyvään kotiin!!

On siinä itsepetosta...

Ilmeisesti kauppatavara ei kuitenkaan aina saanut "hyvää kotia" sillä lehdet suorastaan pursuivat ilmoituksia karanneista orjista joiden kiinniottamisesta maksettiin erisuuruisia palkkioita.


"Tumma, 16-vuotias mulattityttö Ann karannut. 
157cm, paksut huulet, miellyttävä ruumiinrakenne. 
Tavallisimmin kampaa villansa (hiukset!) palmikolle. 
Karatessa päälla uusi Ticklenburgin puuvillainen hihaton 
alusmekko jonka saumoja ei käännetty, puolipitoinen 
harmaa päällysmekko jossa osaksi helmi- ja osaksi 
metallinappeja, karkeapuuvillainen essu jossa kaulus, 
hyvät puuvillasukat, puolipidetyt kengät ja kuvioitu 
nenäliina jota pitää päähineenä jossa on reikä jonka 
ilmeisesti siihen on rotta purrut. 
Kukatahansa joka nappaa tytön Baltimoren 
lähialueilla saakoon viisi dollaria, 
16 mailin päästä kymmenen dollaria ja 
kaikki kohtuulliset lisäkulut maksetaan. 
Kaikkia henkilöitä varoitetaan avustamasta tyttöä rangaistuksen uhalla."

Tästä tytöstä tarjottiin maksimissaan kymmenen dollaria joka on nykyrahassa 130 euroa. Tuolloin sillä rahalla oli kyllä enemmän ostovoimaakin. Mahdottomia summia ei kuitenkaan karanneista orjanaisista maksettu. Orjamiehistä maksetut palautusrahat ovatkin sitten suurempia sillä miehiä käytettiin maataloustyökoneina jotka jaksoivat ankaraa fyysistä puurtamista paremmin kuin naiset. 


Suurin silmiini osunut löytöpalkkio oli nykyrahassa vähän vajaa 2000 euroa. 
Siinä karannut orja oli 17-vuotias poika, omistajansa monitoimikone monituisissa ulkotöissä joka oli myös "sivisykseen" koulutettu eli monintavoin arvokas. On myös mahdollista että tämän hintaluokan orja oli myös isäntänsä äpärälapsi. Tämä löytöpalkkio oli kuitenkin harvinaisen suuri.

Yleensä palautetuista orjista ei maksettu kovin suuria summia koska ellei kyseessä ollut alunperinkin jostain syystä erittäin arvokas orja, katsottiin karkaaminen erittäin negatiiviseksi seikaksi ja orja tapettiin palautuksen jälkeen. Karatessaan kuolleeksi julistetusta orjasta ei kannata maksaa maltaita mutta kunnian takia ja esimerkin takia piti karannut orja saada takaisin tapettavaksi.

On myös huomioitava että käytännössä jokaisen tällaisen ilmoituksen takaa löytyy vakavaa kaltoinkohtelua, yhteiskunnassa jossa orjuus oli laillinen elinkeino, ei juuri ollut paikkaa karanneelle orjalle. Ei ollut paikkaa minne karata. Niinpä "kodista" paettiin vain äärimmäisen hädän alla. Karkaamisen taustalta löytyi raiskauksia, pahinpitelyä, silpomista, you name it. Orjalla ei ollut oikeuksia. Orjia myytiin samalla osastolla kuin viljaa, hepeniä, päänsärkypulvereita ja omenoita.


1800-luvun alun lehdissä oli myös useita 
pikkuilmoituksia joiden sisältö meni suunnilleen näin:

"VELKOJILLENI! 
Yritän kunnianarvoisesti 
maksaa niin pian kuin voin! 
Olen keskustellut pankinjohtajani kanssa ja 
saan ehkä huomattavan lainan. 
Pyydän kärsivällisyyttä. 
Nöyrimmin Herra Sejase."

"IMETTÄJÄ haluaa paikan! 
Pystyn tuottamaan runsaasti korkealuokkaista
 rasvaista maitoa ravitsemaan lastanne. 
Oma lapseni kuoli joten maidolle ei ole kilpailijaa. 
Tiedustelkaa ystävällisesti osoitetietoja toimistosta."

"KOTIOPETTAJATARTA etsitään.
Keskustassa asuva herrasmies toivoo 
saavansa palvelukseen Ladyn joka on 
sovelias opettamaan ranskaa, Englantia 
sekä kaikkia sivistyneen naisen koulutukseen liittyviä taitolajeja.

Nyt kun tuon arkiston löysin tulen palaamaan sinne vielä monta kertaa. En edes vielä päässyt 1900-luvulle saatika 60-70-lukujen lehtiin joiden parissa on varmasti yhtä hauskaa!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Sota- ja pula-ajan keittokirjat


Tässä muutamana päivänä olen lueskellut suomen sodista kertovaa kirjaa joka keskittyy erityisesti naisten työpanokseen ja pärjäämiseen sodassa. Kirjasta myöhemmin enemmän mutta sotajuttujen lisäksi siinä sivutaan aina välillä joillain pikkuinfoilla pula-ajan ruokia.

 Jostain syystä kaikki ruokajutut kiinnostavat aivan erityisesti 
itseäni ja mitä hurjempi resepti sen enemmän siitä innostun. 

Ei puhettakaan että sitä ruokaa itse ryhtyisin laittamaan 
tai edes toisen laittamana maistaisin mutta jotenkin 
ihmeesti ne mitä hulluimmat reseptit vain kiehtovat?


Ensimmäisen maailmansodan ja kansalaissodan aikana suomessa oli kova elintarvikepula ja senaikainen, v. 1917 ilmestynyt kirja latoo reseptejä esim. verikakkuihin, savustettuihin lehmän utareisiin, sorkkarasvaan ja heinissä keitettyihin herneisiin, onpa opastettu myös miten raaoista perunoista voisi tehdä hiivaa.

Uppouduin näiden mielenkiintoisten esimerkkien innoittamana tutkimaan yleisemmin sota-aikojen reseptejä ja selviytymisvinkkejä ja siinä törmäsin jälleen uudenlaiseen sota-ajan keittokirjaan. Nimittäin amerikkalaiseen. Joka on piirretty.

(Kuvat suurenevat kun klikkaat niitä.)


Varsinainen sota-ajan kirja tämä ei ole sillä se on ilmestynyt Englannissa vuonna 1946 jolloin sota oli jo ohi mutta säännöstely jatkui.

Kirjan nimi on "PATSY'S REFLECTIONS, LEARN TO COOK BY PICTURES" ja se on täynnä eksoottisia reseptejä ja neuvoja korvikkeiden valmistamiseen.

Alun perin kirjan sarjakuvastripit julkaistiin Daily Mirror-nimisessä lehdessä tuoden
kotirouville joka päivä huvia ja hyötyä.


Tämä kirja on suunnattu erityisesti nuorille vaimoille
jotka ovat juuri lähteneet äitinsä helmoista aviopuolisonsa
kotiin ja joka nyt opettelee nuorekkaalla tavalla kokkaamaan
sekä taloudellisesti että maistuvasti.

Reseptejä on satoja ja useimman lopussa työstä palannut pukuun sonnustautunut aviomies Peter kommentoi Patsy-pikkuvaimon kokkailuita vaihtelevin sanoin.

Patsy etsii neuvoja kokkailuihin naapurinrouvilta sekä äidiltään.

Mietin että onkohan tuolla Peter-puolisolla pieni ihastus naapurin Joania kohtaan, tuossa vasemmassa kuvassakin kehuu tämän kosketusta

Ehkä se on jotain hienovaraista vihjailua? :D


Tässä Peter palkitsee nuorikkonsa elokuviin viemisellä.


 Tässä opetetaan taloudellista uunin käyttöä. joka ritilälle oma ruokansa paistumaan.



Ihanan ällöttäviä reseptejä löytyy, miten olisi 
suklaamakaronivanukasta ja haudutettua kurkkua?



Entäs hyvää valaanlihasipulipihviä?
Tai sitten mahalaukkua tomaatin kera?



Minusta tämä on ihana kirja, niin aikansa mukainen, joka reseptissä on melkein erilainen esiliina ja
kaikki kampaukset ovat niin viimeisen päälle.

 Pula-ajasta kertoo se että monessa reseptissä neuvotaan miten korvata maito, munat, voi ja toisinaan
 liha kermavaahdosta puhumattakaan. Melkein kaikki paistetaan laardissa ja
joka toisen aterian jokin valmistusaine ovat leivänmurut jostain syystä.

Pisteitä eli ilmeisesti jonkinlaisia ruokakorttipisteitä
laskettiin tarkasti ja jos kyseessä on erityisen hieno resepti jossa
 käytetään kuin käytetäänkin esim. voita laardin ja margariinin sijaan,
 tulee sarjakuvaan varmasti hahmo heristämään sormea ja kysymään tietääkö
 ruoanlaittaja miten monia pisteitä joudut kuluttamaan tämän kakun takia??

Keittokirja opetti siis lukijoilleen myös säästäväisyyttä ja harkintaa taloudenpidossa.

Peterkään ei siis saa vanukkaidensa päälle kermaa vaikka valittaa ja katsoo Patsya pahalla silmällä.


 Onneksi miespolo sai jossain vaiheessa maalaisserkuilta syntymäpäivälahjaksi munia ja voita ja antoi positiivista palautetta Patsyllekin.


Minusta tämä oli aivan ihana löytö ja tästä kuulette vielä myöhemminkin!