keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Cocktailmekko Tidebuystä



Jossain vaiheessa elämääni tein sellaisen huomion siitä että tavarat näyttivät olevan ulkomailla 
halvempia kuin tavallisissa kotimaan kaupoissa. Katselin nettikauppojen hintoja ihmeissäni.

 Halpaa oli. 

Kun minulla oli sitten edessäni juhlat ja tarvitsin asua, päätin testata 
tätä nettikauppatilailua.


Uskaltauduin laittamaan vaatteen tilaukseen Tidebuy-nimiseen nettikauppaan 
ja muutama päivä sitten tilaukseni saapui.

Homma hoituu helposti, sivulta raksitaan minkä koon haluaa vai haluaako asun
 tehtynä mittatilaustyönä. Jos mittojesi mukaan, maksaa se pienen lisämaksun. 

Kommenttilaatikkoon voi lisäillä mitä muutoksia haluat mallikuvaan tehtäväksi. Käsittääkseni
 voit esittää tässä kohdassa melko lennokkaitakin toiveita, mittatilauksena kun asusi tehdään.  
Useimmissa asuissa voit itse valita jopa mekon materiaalin.

Maksoin mekon ja maksuvälineeksi kävi aivan tavallinen visa electron. 

Välittömästi maksun jälkeen sain tilausvahvistuksen sähköpostiini ja jäin odottelemaan. 
Noin viikko tilauksen jälkeen sain samaan sähköpostiin ilmoituksen että tilaus oli 
lähtenyt Kiinasta. Mukana seurasi lähetyskoodi jolla paketin kulkua läpi maailman 
voisi seurata. Koodi toimi moitteettomasti ja yksityiskohtaisesti kuvaten joka 
paikkakunnan ja käsittelylaitoksen jossa paketti piipahti. 

Kun paketti oli saapunut suomen tulliin se oli joko luovutettu suoraan postin 
käsiteltäväksi tai sitten kuriirifirma oli ensin yrittänyt toimittaa sitä minulle, en 
ole asiasta aivan varma sillä en ollut kotona tuolloin. Kuitenkin joku oli kolmena 
päivänä peräkkäin yrittänyt toimittaa pakettia minulle käymällä kotiovellani! 

Itella ei yleensä ole noin pitkäjänteinen. Ja mistä tiedän että joku oli käynyt kotonani? 

Sen selvitin taas Suomen postin pakettiseurannasta, samalla koodilla jolla olin 
paketin matkaa jo seuraillut kiinalaisen firman sivuiltakin. Varsin kätevää. 

Kun yrityksistä huolimatta minua ei kotoa tavattu, 
oli paketti jätetty lähipostiini josta kävin sen noutamassa.


Sain tarkalleen sitä mitä tilasinkin. Mekko vastaa nettikaupan kuvausta täydellisesti.

 Kävin läpi kaikki vaatteen saumat ja tarkkaa ja siistiä työtä on tehty. 

Mekon yläosa on  itseasiassa vielä tarkemmin ja sanoisin jopa
 laadukkaammin tehty kuin mitä odotin. Yläosa tuotti minulle toisaalta ensin 
pieniä kauhunhetkiä. Vyötäröstä ylöspäin mekko on täynnään 
tukiluita sekä rinnusten toppausta.

(Pimeä kuva, sori) 

Luulin jo etten saisi yläosan vetoketjua kiinni mutta onnistuihan
 se sentään kun aavistuksen asettelin osiani.  Tähän pieni varoituksen sana, 
jos omaat b-kuppia suuremmat rinnat on kenties parempi tilata vaate mittatilauksena.

  Oma mekkoni on kokoa 38. Suomessa käytän kokoja 36 tai 38. Mitä tulee 
tähän mekkoon en missään nimessä olisi mahtunut kokoon 36 ihan rinnusten 
takia. Täytettä/toppausta on nimittäin pukuun lisätty runsaalla kädellä. 
Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen ostokseeni. 

Vyötärön laskokset oli ihmeen taidokkaasti tehty (wannabe-ompelijana
 yritin tutkailla miten ne oli tehty mutta ei selvinnyt…) ja tykkäsin siitä miten 
olkapään koristekukka oli valmistettu. Kukka oli käsityönä valmistettu pienista
 taftipalasista joiden reunat oli sulatettu sileiksi ja kiinnitetty sitten yhteen… 

Siinä on varmaan mennyt hetki, pari!  

Yhtään langanpäätä ei töröttänyt mistään ja kaikki oli sileää ja siistiä. 
Vaatteessa oli tukeva ja siisti vuori ja tosiaan sisään oli tungettu jos
 jonkinlaista tukiluuta pitämään yläosa entistäkin ryhdikkäämpänä.

 Olen kuullut että toimitusajat saattavat toisinaan olla 
pitkät mutta ainakin omani tuli suht nopeasti Kiinasta kotiovelle.

 Ja ottakaa huomioon että mekkoa ei repäistä mistään varastosta 
vaan se tehdään juuri sinua varten. Siellä on ihan konkreettisesti
 työntekijä joka käyttää osan päivästään ompelemalla sinulle 
tilaamasi vaatteen. 


Tästä tullaankin sitten seikkaan joka kaihersi mieltäni.
 Mekon hinta oli halpa. Siis todella halpa. Alle 50e. Ja postitus oli
 asiakkaalle ilmainen. Ja vaate sentään tuli toiselta puolelta maapalloa!

Työn laatu oli myös, ainakin omassa tapauksessani korkea. 

En voi olla ihmettelemättä miksi hinta oli niin halpa? 

Millaista palkkaa vaatteen varsinaiselle ompelijalle oikeasti
 maksetaan?  Millaisissa tiloissa ja ympäristössä työ tapahtuu?
Alkoi ahdostamaan melko paljon kun ajattelin asiaa. 
Kiina ei ole ihmis (eikä eläin)oikeuksien kultamaa.

 En löytänyt mitään tietoa ko. yrityksen eettisyydestä netistä.

Yhteenvetona siis: 

*
-yritys vaikuttaa olevan luotettava, hoitaa viestinnän asiakkaaseen päin huolella
 *
-paketin matkaa voi seurata seurantakoodin avulla 
*
-oma ostokseni oli seka huokea että laadukas
*
-yrityksen eettisistä arvoista jää syvä epäilys halvan hinnan takia
*
-Kun menet yrityksen sivuille huomat että siellä on lähes ikuinen alennusmyynti. 
Se on mainoskikka, tuotteet ovat aina samanhintaiset vaikka kello raksuttaa 
tunteja hetkeen jolloin ”alennusmyynti” päättyy. Mutta ei. Se ei pääty. 
Ilmeisesti koskaan. Parin päivän taukoja voi olla mutta sitten taas 
alet yleensä alkavat.
Ja mainitsematta muuten jäi että minkäänlaisia tulli- tai arvonlisämaksuja 
ei mekkoon tullut sillä nettikauppa oli merkinnyt paketin merkinnällä ”dress for gift” 
eli yritys oli merkinnyt vaatteen olevan lahja. Näin näppärästi kierretään muutamat
 ylimääräiset maksut Suomen tullissa. 

Seuraavissa juhlissä pyörähtelen tyytyväisenä (epäilys mielessä kaihertaen olenko osallinen ihmisoikeusrikkomuksiin) sievässä ja hyvin ommellussa tidebuy-mekossani ja mietin samalla millaista elämää kaukana toisessa maassa viettää se ihminen joka on mekkoni ommellut. 

Siitä todella haluaisinkin tietää lisää! 

torstai 18. elokuuta 2011

Muovipussin kaavoilla kasseja


Tässä kirjoituksessa näkyvä kangas on vihdoin jatkojalostunut!
Eihän siinä mennytkään kuin vain puolitoista vuotta. 

Nuo perhoset löysin pyykkitupani rompelaarista jonne ladotaan kaikki asukkaiden
hylkäämät vaatteet ja ne olivat alunperin pussilakana. Lähinnä nuorten (ja vastuuttomien)
ihmisten asuttamassa rakennuksessa kun asutaan niin siellä on aika paljon yleensä tavaraa
 vaikka kerran kuukaudessa kaikki vaatteet kipataankin roskikseen.


Voin sanoa että tämä oli hemmetin vaikea tehdä
nimimerkillä armosta läpi koulun käsityötunnit.

Tunteja ja tunteja ja tunteja ja lukuisia taustalla pyöriviä Buffy
vampyyrintappajan tuotantokausia pyöri taustaviihteenä ennenkuin
 sain tämän onnistumaan täydellisesti.

Päätin että kerrankin en tee asioita hutaisemalla ja 
vuorinkin teen vaikka väkisin ja yhtään lankaa tai reunaa
 ei mistään tule repsottamaan.

Muovipussin kaavoilla siis ommeltu ostoslaukku on
 kuvassa ja vaati kolme harjoituskappaletta ennenkuin
 valmistin mestariteokseni eli tämän:


Siinä on kyseinen laukku valmistettuna erilaisesta
 kankaasta ja pari pikkuista kolikkopussukkaa.

Vaikea kuvitella miten paljon hikeä, vaivaa, nuppineulojen
 pistämiä sormenpäitä ja unettomia öitä voisi joku niin
 viattoman ja tavallisen näköinen pikkukassi saada aikaan...

Toki niitä tuli tehtyä useampi koska en vain opi
että jokin on tehtävä ohjeiden mukaan!

Aina mielessäni ajattelen jotain sen tyylistä että "eikös kankaan
 ja vuorin voisi ommella yhdellä saumalla yhteen, miksi niitä
 pitäisi laittaa erikseen?" Ja sitten kun katsoo ohjeen kohtaa kaksi,
 tajuaa että ei, niin ei sittenkään voinut tehdä.

Ja purettava oli. Monta kertaa.

Toisaalta nyt osaan.

Mutta näitä kauppakasseja on niin monta kappaletta
 että tälle taidolle ei varmaan lähiaikoina tule tarvetta ja
sitten kun tulee, olen taas unohtanut ja sama itku ja hampaidenkiristys :)

On muuten harvinaisen osuva sananparsi!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Leivonnaisia Fimo-massasta


Innostuin ostamastani askartelumassasta nyt hieman enemmänkin.

Olen aina pitänyt miniatyyreista, en varmasti ole ainoa.
On suuri harmi ettei tätä tavaraa ollut käsillä kun olin lapsi.
Jouduin silloin tekemään barbeilleni ruokia tavallisesta
muovailuvahasta joka ajan kuluessa suli ja tahmasi kaikki
paikat ja tarjoiluastiat.

Nyt kun vihdoin voin, leivoin heti prinsessakakun, suklaakakun kirsikoilla,
marenkileivoksia sokeroiduin orvokein, keksejä, mansikkakääretorttua
ja kasvisvoileipäkakkua. Hääkakkukin tuolla on.




 Unelmatorttu on yksi oikean elämän suosikeistani
joten toki piti sellainen myös massasta valmistaa.


Nyt tarvitaankin sitten enää joku pikkutyttö näille leikkijäksi.

Vai pitääköhän minun aloittaa nukkekotiharrastaminen?

Vai teenkö näistä avaimenperiä?

Ehkä tein nämä vain tekemisen ilosta :)

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Englanninlakuhelmet


Olen netissä nähnyt kauan sitten hauskoja englanninlakukoruja
joiden muisto on jäänyt mieleeni kaihertelemaan. Eräänä
päivänä sitten ostin uunissa kovetettavaa askartelumassaa ja
ryhdyin töihin.

Nauhaa ja lukkoa näissä ei vielä ole sillä en oikein tiedä millaisen
nauhan näihin laittaisi. että ketjuako vai narua. Ja minkälaista.


Englanninlakut eivät muuten ole suosikkejani.
En voi sietää niitä mutta harva karkki on yhtä soma.

Ehkä tämän myötä alkavat kyseisiin makeisiin
 liittyvät antipatianikin heikentyä?

lauantai 12. helmikuuta 2011

Kanin vuosi!


Kiinalaisen horoskoopin mukaan Buddha kutsui hyvin
kauan sitten kaikki eläimet luokseen ollessaan lähdössä
 maan päältä, kuitenkin vain kaksitoista eläintä saapui paikalle.

 Palkinnoksi Buddha määräsi ne hoitamaan vuorollaan maan
 ja sen asukkaiden asioita, kukin kykyjensä ja luonteensa mukaisesti.

                                                                Hetki sitten alkoi kanin vuosi.


Kiinalaisen perinteen mukaisesti kani on armon, eleganssin
 ja kauneuden symboli. Kanin vuonna syntyneet henkilöt
 ovat kilttejä, rakastavia ihmisiä jotka kaihtavat vihamielisiä
tekoja ja aggressiivista käytöstä osoittaen ystävällisyyttä
ympäristölleen. He ovat viisaita, nokkelia, oikeudenmukaisia
ja vahvatahtoisia huolimatta hennosta ulkoasustaan. 

Jäniksiä ovat mm. vuosina 
1927, 1939, 1951, 1963,
1975,1987, 1999 ja 2011 syntyneet.

(Zombipupu haluaa aivoporkkanoita... Örrr...)

Tähän liittyen etsin kiivaasti sitä tutkimusta jonka mukaan
 eläinlasten katselu poistaisi masennusta ja lisäisi
 mielihyvähormonien määrää kehossa. En löytänyt sitä.

 Mutta tällainen tutkimus on olemassa, uskokaa minua. 

Oon niin söpö että oonko edes olemassa?

Juhlan kunniaksi sekä kaamosmasennuksen poistamiseksi
kuvia tältä sivustolta jossa on kaikenlaisia
muitakin reseptittömiä mielialalääkkeitä.


Syön kaikki. Kaikki mulle.


Action!





The next american top bunny model 2011


Oi ylipupu, anna minulle jokapäiväinen porkkanani, sekä jugurttinappini ja anna...

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ekat ponit

lauantai 29. tammikuuta 2011

Kotiliesi - vanhat kannet


Kouluhommien ansiosta olen nyt joutunut jonkinverran
varastoimaan näiden vanhojen kansien kuvia koneelle.

Aika kivoja.

Luulen että nykylehdet voisivat ottaa mallia
 ensinnä siinä että olisi mielestäni todella virkistävää jos
 kansi ei olisi täynnä sisältöön viittaavaa tekstiä ja
myös tällaiset vanhat kuvitukset saisivat tarttumaan lehteen
paljon useammin kuin nykyään.

Vinot otsikot kansissa eivät
muuten johdu kuvankäsittelytaidoistani vaan otsikointi
tuolloin näytti olevan hiukan kotikutoisempaa kuin
nykyään ja monessa lehdessä tekstit menevät hellyyttävästi vinoon.



































keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Miehen hoito-opas - Olkaa tyyni


Kotiliesi 1956. Pahinta on että artikkeli on vain
puoliksi humoristiseksi tarkoitettu.


Miehen hoito

Opas aviovaimoille

Tämä opas on tarkoitettu sekä vastanaineille että niille
 jotka jo vuosikausia ovat tehneet samoja erehdyksiä ja 
ihmetelleet missä vika oikein piilee.


Hänen sielunsa liikkeet

Mies katselee toista naista. 

Muistakaa että hän olisi teistä kauhean ikävä ellei katselisi. 

Sillä sehän todistaa vain että mies on edelleen nuori ja elinvoimainen.

***** 

Te selostatte miehellenne mitä päivän aikana on tapahtunut. 
Mies murahtaa ja vaikenee. 
Sormianne syyhyttää tarttua hiilihankoon. 

Pankaa kuitenkin kädet kiltisti helmaan. 
Hän rakastaa teitä yhä. 

Mies vain pitää hiljaisuudesta. 
Ja mikä raivostuttavinta, juuri silloin kuin te haluaisitte jutella.

***** 

On syntymäpäivänne ja hän on unohtanut sen. 
Voitte olla hiukan loukkaantunut. 
Älkää kuitenkaan moittiko häntä, tunnepitoiset virstanpylväät 
eivät hänelle merkitse yhtä paljon kuin teille. 

Kun taas on hänen syntymäpäivänsä, hän ansaitsee kunnon lahjan. 
Maksakaa se käteisellä omista säästöistänne, 
ei talousrahoista, puhumattakaan että antaisitte liikkeen lähettää laskun hänelle.

***** 


Olette hiukan torailleet. 
Yö saapuu ja mies nukkuu sikeästi. 
Te heittelehditte vuoteellanne ja melkein itkette. 
Mies on itsekäs, hän ei välitä ja niin edelleen. 

Se ei ole totta. 
Miehet vain käyttäytyvät siten.
  
***** 
Kello lyö yksitoista. 
Miehenne haukottelee kuuluvasti, venyttelee ja sanoo: 
”Niinpä niin, aamun virkku, illan torkku! Se tapa talon pitää!” 

Teistä se on toivottoman typerää sillä olette kuulleet
 tämän sanonnan joka aamu koko avioliittonne ajan. 

Mutta älkää lausuko sitä ääneen. 
Useimmat aviomiehet ovat aivan tavattoman 
ihastuneita itse lausumiinsa pikku typeryyksiin.

***** 

Teille on tullut vieraita. 
Mies sanoo: 

”Kas niin eukkoseni, laitahan kahvia!” 

Tunnette itsenne tosiaan eukoksi ja haluaisitte 
tyhjentää kahvipannun miehenne niskaan. 

Älkää kuitenkaan tehkö näin sillä eukko on itse
 asiassa lempinimi, samoin kuin ”meidän mamma” ja ”aviosiippa.”

***** 

Ystävättärenne tulevat iltapäivällä kylään. 
Joko työnnätte heidät ovesta ulos ennen kuin 
miehenne palaa työstä tai varoitatte häntä etukäteen. 
Olohuoneesta kuuluva naisten rupattelu hänen työntäessään
 avainta lukkoon saa hänet raivostumaan ja ajaa miehenne ravintolaan.

 *****


Ruoho vaatisi leikkausta ja keittiön hyllykin repsottaa irti seinästä. 
Miehenne vain istuu tekemättä mitään. 
Älkää nalkuttako hänelle. 

Parempi mies toimettomanakin kotona kuin kokonaan poissa.

*****
Olette juuri valmistaneet suuritöisen aterian. 
Miehenne syö sitä hyvällä halulla. 

Älkää missään nimessä kertoko miehelle 
kuinka suuri vaiva sen valmistamisessa oli. 

Miehenne ruokavalio katoaa välittömästi.

***** 

On talvi ja jalkanne ovat kylmät kuten naisilla yleensä. 

Älkää nostako niitä miestenne säärien päälle.
 Hankkikaa kuumavesipullo.

***** 

Älkää koskaan panko hänen laatikkoonsa paitaa josta puuttuu nappi. 

Hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä naisellista käsitystä
 jonka mukaan pyykki ja vaatteiden korjaus ovat kaksi eri asiaa.

***** 




Älkää koskaan arvostelko hänen solmioitaan
 älkääkä valitko niitä hänelle vaikka oma
 makunne on parempi. 

Solmio on miehelle tyylikkyyden huippu. 

Antakaa hänen luulla että se ilmaiseen hänen omaa persoonallisuuttaan.

***** 

Älkää myöskään koskaan parsiko hänen
 sukkiaan erivärisellä langalla. 


Voitte arvella ettei kukaan näe hänen kenkiensä sisäpuolelle mutta hän, 
miesparka on varma että kaikki näkevät hänen 
varpaansa ja saa siitä alemmuuskompleksin.

***** 

Jos miehenne niska on punainen, älkää kehoittako 
häntä siirtymään suurempiin paidankauluksiin 
sillä hän ei anna neuvollenne arvoa. 

Silti voitte tarkkailla hänen ruokavaliotaan ja verenpainettaan.

*****


Mies antaa teille joululahjaksi uuden, 
hienon pesukoneen vaikka toivoitte helminauhaa. 

Olkaa tyyni. 

Hän kuvittelee tekevänsä teidät yhtä 
onnelliseksi kuin olisi itse vaikkapa uudesta sorvista lisävarusteineen.

***** 

Kun olette vilustunut mies toteaa teille ”voi sinua.”  

Mutta kun hän on vilustunut on se maailman loppu. 
Hän tarvitsee kuumemittarin, lisää pieluksia, 
kuumaa juotavaa ja kellon vuoteensa viereen. 

Muistakaa että kun mies on sairas on tauti aina erittäin vakava.

***** 

Hän tulee kotiin ja kysyy mitä on päivälliseksi. 
Vastaus on lihapullia. 
Mies pahastuu sillä hän oli toivonut kanaa. 

 Kun hän pohtii asiaa on hän melko varma että te 
kaiken aikaa tiesitte hänen toivovan kanaa mutta 
ilkeyttänne ette niin tehneet. 

Teidän olisi siis pitänyt heti aamulla kertoa miehelle 
että valmistatte lihapullia. 

Näin mies välttyy pettymyksiltä.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Arjen kuvia; kotiliedet, maalaukset ja ötökät




Sillä on liikaa projekteja.


Ja töitäkin...


Tässä kuvassahan siis kultakuoriaiset (kielet huulia lipoen) ovat
 menossa syömään kirvoja jotka nukkuvat.

Pahaa-aavistamattomista kirvoista pari pullukkaa on herännyt
 kun pari vielä nukkuvat.

Pääsivät karkuun kuitenkin.