Pupuleipomo

maanantai 11. helmikuuta 2013

Häiriintynyt varaslähtö ystävänpäivään

Ystävänpäivä, sieltä se on tulossa.

Vaihdoin ystävänpäiväviikon kunniaksi

kimalteetkin punaisiksi.

Ystävänpäivä onkin varsinainen rakkauden päivä.

Entisissä ystävänpäiväkorteissa oli

usein aika kiihkeä ote.

Mieleeni nouseekin jostain kummasta
syystä sana "lähestymiskielto..."

Tuntuisiko tällaisten korttien

saaminen mukavalta?

Vaikka ex-puolisolta tai muuten vain sinuun

"ihastuneelta" tuntemattomalta tai vaikka kollegalta

töissä? Tai vaikka siltä omalta kumppanilta?

Tällainen kortti.

Herättää välittömiä rakkauden tunteita!

Tai ehkäpä sittenkin tämä vie voiton

hellien tunteiden herättelijänä!

Kyllä asia on niin että

joko rakastat tai sitten

itket ja rakastat!

Tuliko tämä nyt

varmasti selväksi?

Sillä ellei tullut,

saatan päätyä epätoivoisiin tekoihin!

Onhan sydämeni sentään

kuin aikapommi!

Enkä tule kestämään torjuntaa...

Voisin aivan pistellä sinut poskeeni kultaseni!

Joten, rakkaani, ethän sano ei?

"Be my valentine!"

torstai 7. helmikuuta 2013

Retrojuomalasien opas

Suomalaisesta käyttölasista on aika vähän tietoa liikkeellä
ellei mene erikseen kirjastoon ja tutki siellä erilaisia opuksia.

Tällä aukeamalla on listattu useita nyt keräilykohdelaseja

alkuperäisine arvoineen.

Halvalla voi hankkia hauskan ja vanhan astiasarjan,
näitä eriparikupposia kun löytää puoli-ilmaiseksi monen
kirppiksen alelaarista ja jos silmänsä pitää auki niin
ennen pitkään koossa onkin koko sarja.

Kannattaa printata käsilaukun pohjalle

seuraavaa kirpparikierrosta silmälläpitäen!

Löytyikö listasta jokin lasi joka sinulla on kaapeissasi?

(Kuva suurenee kun oikeaklikkaat ja
avaat sen uuteen ikkunaan.

TAI

Klikkaa kuvaa kerran.

Sen auettua oikeaklikkaa ja
paina "view image" tai "katso kuvaa."

Sitten klikkaa vielä kerran ja kuva aukeaa isoksi.)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kotilieden sekalaiset kasarimainokset osa 2.

Kotiliesi-lehtiä jälleen.

Juhlapukuja!

Ja jos kaipaat eleganssia,

voit hankkia sitä Instrumentariumista.

Saakohan sieltä höyhenhiusdonitsejakin pinkkeinä?

Viimeiseksi artikkeli jota ei uskoisi "uuden ajan" artikkeliksi.

Jutun julkaiseminen kertoo paljon aikansa moraalista

ja myös Kotiliesi-lehden perinteisen konservatiivisesta linjasta.

"Muutoksista on miehen aina otettava

vastuu sillä mies on perheenpää.

Sellaisia naiset ovat aina ihailleet."

Jaa'a.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Maanantaikummalllisuudet

Katselinpa taas kummien juttujen kansioita

joista nyt pari palaa maanantaipäivään.

Maanantai ei muutenkaan ole useimpien suosikkipäivä

joten ehkä muutama karmiva tarina tuolla joukossa

muistuttaa meitä siitä että ei se maanantai

loppujenlopuksi niin paha olekaan!

"Älä osta sikaa säkissä."

Sanonta ei ole suomalainen vaan muualta lainattu ja lisäksi

melkoisen vanha. Keskiaikaisilla toreilla myytiin

porsaita säkkeihin ommeltuina. Porsaspolo ei päässyt

tiiviistä säkistä karkaamaan mutta eipä ostajakaan voinut pussiin

kurkistaa. Toisinaan kävi niin että kotona säkistä putkahtikin

ulos reippaankokoinen kollikissa eikä maukas sika!

Jotkut teistä varmaan ovat kuulleetkin että tomaatteja

pidettiin hyvin pitkään ihmisille sopimattomana ravintona,

myrkyllisinä. Tomaatin jotkin osat kuten vihreät varret

ovatkin lievästi myrkyllisiä mutta luulo ei perustunut tähän.

Aikanaan lautaset tehtiin kovatinasta, metalliseoksesta

jonka eräs ainesosa on lyijy. Ruoat jotka sisälsivät runsaasti

happoja, aivan erityisesti tomaatit, liuottivat nopeasti

tinalautasista lyijyä joka aiheutti vakavan myrkytys-

tilan ja usein kuoleman. Niinpä tomaattiateriat joutuivat

pannaan useiksi sadoiksi vuosiksi.

...Tarina joka johtaa jouhevasti tähän seuraavaan. Lyijy oli

samoihin aikoihin yleinen materiaali lautasten lisäksi

tuopeissa. Kaljamukeina ja viskituoppeina.

Yhdistelmä alkoholia lyijyn kera usein tainnutti uhrinsa

jopa useiksi päiviksi erittäin syvään koomankaltaiseen

tilaan jossa elintoiminnot painuivat minimiin. Usein

"ruumis" asetettiin esille muutamiksi päiviksi keittiön

pöydälle muun perheen toimien keskelle jonka aikana

katsottiin heräisikö onneton vai ei.

...Tarina joka johtaa taas toiseen. Englanninkielisissä maissa

on sananlasku "saved by the bell" joka juontaa juurensa

1500-luvun niin yleisiin lyijymyrkytystapauksiin.

Sattumoisin myös ahtaasti asuvilla paikkakunnilla alettiin näihin

aikoihin uudistaa hautausmaita. Tila yksinkertaisesti oli

loppua kesken joten lukuisia hautoja kaivettiin auki jotta luut

voitaisiin kerätä ja sijoittaa tiiviimmin näin luoden enemmän tilaa.

Ikävänpuoleiseen työtehtävään joutuneet henkilöt alkoivatkin

työn edistyessä tehdä varsin epämieluisia huomioita.

Huomattiin että keskimäärin 1:ssä arkunkannessa 25:stä

oli sisäpuolella selviä raapimisjalkiä jolloin tajuttiin

että hautaan oli joutunut lyijykoomassa olleita henkilöitä

jotka olivat heränneet ja koettaneet epätoivoisesti päästä ulos.

Tämän jälkeen muodiksi tuli asettaa haudatun käteen köysi

joka nousi haudasta maan päälle jossa kilisivät naruun

kiinnitetyt kellot joiden tarkoitus oli ehkäistä uusien

uhrien syntymistä.

Katsokaa miten komea mies!

Törmäsin häneen pitkässä vanhojen kuvien listassa ja jäin ihaillen

tuijottamaan ja miettimään että kylläpä kerrassaan on ollut salskea

herrasmies, kuka hän sitten olikaan! Monille varmasti tuttu kuva.

Itse taas olin vähän hämmästynyt kun hän paljastui nuoreksi

Josif Staliniksi jonka toimien johdosta kuoli

16 miljoonaa ihmistä.

Tässä on Julia Drusilla. Hän menehtyi vain 21-vuotiaana ja

oli Roomalaisen keisarin Caligulan rakastettu sisar.

Niin rakastettu että kun hän menehtyi Roomassa

riehuneeseen kuumeeseen, määräsi hänen veljensä

kaikille kansalaisille vuoden suruajan.

Suruajan aikana kiellettyä oli

-kylpeminen

-nauraminen

-ateriointi perheen kesken

Jos suruaikaa rikkoi oli rangaistuksena kuolema.

Ihanat pylvässängyt. Minä olen aina halunnut sellaista

ja joskus vielä sellaisen hankinkin. Niiden historia on

mielenkiintoinen. Aikoinaan talon isäntäväki on hyödyntänyt

pylvässängyn verhoja luodakseen yksityisyyden illuusiota

ajalla jolloin palvelusväki usein nukkui samassa huoneessa.

Pylvässänky varsinaisesti kehitettiin kuitenkin toiseen

tarkoitukseen, käytännölliseen sellaiseen. Kun rakennusten

kattomateriaali oli yleisimmin olki, oli normaalia että

katon läpi rapisi ja putoili milloin mitäkin yllätyksiä,

hiirenpoikasia, jätöksiä, hyönteisiä ja roskia.

Vuoteen päälle kehitettiin katos joka suojasi

edellämainituilta harmistuksilta.

Tähän mekkoon liittyisi varmasti mielenkiintoinen

tarina jos vain tietäisimme sen. Liitin sen kuitenkin

tähän vain muistutukseksi siitä että vaikka mennyt

usein näyttäytyy meille vain mustavalkoisina kuvina,

ennen käytettiin myös runsaasti ja rohkeasti värejä.

Tämä on vuodelta 1869.

Tämä tietty väri oli erityisen muodissa

yhdysvalloissa vuosina 1855-1860.

Loppukevennyksenä Cosmopolitan-lehti sellaisena

jollainen se olisi varmasti ollut 500 vuotta sitten,

aikana jolloin kuningas Henrik VIII hallitsi.

Hän oli naimisissa kuuden eri naisen kanssa

joita vaihtoi kuin paitaa. Vaihdon syynä oli milloin

mikäkin, vaimo ei saanut aikaan poikaa,

oli muuten ärsyttävä tai sitten vain uusi ihastus.

Niin upeaa kuin kuningattareksi pääsy varmasti

tuolloin olikin, olisi tämä lehti ollut omiaan

muistuttamaan kuninkaan puolisoksi pyrkiviä

neitoja myös siitä että kaikestä löytyvät

kääntöpuolensa!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Past beauty osa 1. Brigitte Bardot

Minä olen hieman Brigitte Bardot-fani.

Hän on ollut niin kovin kaunis

ja on ilmeisesti edelleen

myös mielenkiintoinen persoona.

Julkisuuteen hän päätyi äitinsä kirjattua hänet tanssikouluun.

Hän tanssi balettia, päätyi myös Elle-lehden kanteen ja

lopulta elokuvaohjaaja Roger Vadim bongasi hänet,

otti hänet vaimokseen ja teki Brigittestä leffojensa

tähden. Brigitte oli myös musikaalinen

ja julkaisi lukuisia omia levyjä.

Hänellä oli hurjan villi ja vauhdikas nuoruus,

neljä aviomiesta, läjä rakastajia, lukuisia

itsemurhayrityksiä, lääkkeiden väärinkäyttöä

ja kiivasta matkustelua.

Eipä ihme että hän päätti

elokuvauransa jo 39-vuotiaana.

Vähemmästäkin väsyy!

Mutta vaikka viihdeuransä päättyi,

uusi ura alkoi. Nimittäin eläinoikeusaktivistin ura.

80-luvulla hän perusti jo oman eläinten suojeluun

keskittyvän säätiön jonka rahoituksen hän järjesti

huutokauppaamalla suurimman osan koruistaan

ja muusta omaisuudestaan!

Vaikka hän on jo 78-vuotias, ei vauhtinsa ole

hidastunut. Joitain vuosia sitten hän mm. lahjoitti

yli 100.000 euroa sterilointikampanjaan Bukarestiin jossa

hän pyrki vähentämään kaupungin villikoirien populaatioon

sekä auttamaan niiden uudelleensijoittamisessa lemmikkikoteihin.

Hän ei myöskään nöyristele korkeiden poliitikkojen edessä vaan

on ottanut rohkeasti kontaktia eri maiden hallitsijoihin koskien

hallinnoimiensa maiden eläinoikeustilanteita.

Hän myös puhuu eläinten puolesta julkisuudessa

rohkeudella eikä pelkää sitä että astuisi joidenkin

varpaille. Joskus sitä varpailleastumista nimittäin

tarvitaan, hymistelemällä ja korulausein asiat

harvoin paranevat.

Tässä hän on nykyään.

Tämä kuva herättää minussa sellaisia ajatuksia että vaikka kauneus on

katoavaista, voisi sen silti säilyttää jos vain pitäisi itsestään huolta.

Brigiten aikoina kun ei puhuttu mitä elinikäinen tupakointi tekee

terveydelle ja iholle ja koko ulkonäölle saatikaan sitten mitä jatkuva

grillaus auringossa saa aikaan. Onhan hän jo iäkäs mutta tunnen

vanhempiakin naisia jotka ovat varsin siloposkisia.

Minut tekee hieman murheelliseksi miten alkukuvien hehkuvien kaunis

nainen on rapistunut tähän tilaan.Se muistuttaa minua siitä miten tärkeää on

pitää huolta kehostaan, eikä siis vain ulkoisen kauneuden vuoksi vaan

myös sisäisen terveyden vuoksi.

Rypyissä ei ole mitään vikaa, ne kertovat elämästä,
Brigiten kohdalla ne kertovat tupakanpoltosta.

Ihana Brigitte. Lukekaa
toki elämäkertakirjansa BB.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Vaatteiden holokausti

Viime päivät olen ollut siivouspuuhissa sillä minua on kauan ahdistanut tavaran paljous.

Nyt kirjoitan pitkän tekstin asiaan liittyen, varaa kahvikuppi, pulla ja mukava tuoli
ennen lukemisen aloitusta jos aihe kiinnostaa.

Kaikki alkoi tällä kertaa siitä että keittiössäni on puoli vuotta maannut
kaksi jätesäkillistä vaatteita "Joille pitäis tehdä jotain."

Näen ne joka päivä lukemattomia kertoja ja lukemattomia
kertoja päivässä tunnen pistävää ärtymystä juuri niistä pusseista.

Ne vaatteet, aihe tuottaa minulle ihastuksentunteita,
turhautumisentunteita ja ahdistusta samalla kuin nautintoakin.

Olen tässä suhteessa tyypillinen nainen että olen perso vaatteille,
väreillä on vaan kiva leikitellä ja luoda uusi nahka niillä erilaisilla kamppeilla.

Nykyisissä mitoissani mitä tulee pituuteen ja painoon olin jo 13-vuotiaana.
Nykyisen kertakäyttökulttuurinkin keskellä jotkin vaatteet kestävät ajan hammasta
yllättävän hyvin ja minulla on edelleen sellaisia vaatteita käytössä jotka ostin teini-iässä.

Sama maku oli jo tuolloin enkä teininäkään mennyt mukaan muotihömpötyksiin
vaan olin sama retroilija silloin kuin nyt eli vaatteita on sieltä asti.

Puhumattakaan sitten kaikista niistä omistamistani
vintagevaatteistani joista monet ovat 60-80-vuotta vanhoja.

Jokainen vaatekappale jonka olen hankkinut,
on jollain lailla minua miellyttänyt.

Pidän vähän erikoisemmista leikkauksista ja malleista ja jos sellaisen satun löytämään,

en siitä kovin mielellään luovu. Olen myös löytänyt paikan josta saan jatkuvana virtana
60-70-lukujen hyväkuntoisia vaatteita melkein ilmaiseksi jotka vain odottavat
korjausompelua joten talouteeni tulee jatkuvana virtana "uusia" vaatteita...

Se kuohuva vaatteiden koski vain ei laske asunnostani enää minnekään vaan
kaapit täyttyvät, sängyn alusta täyttyy, vaaterekki täyttyy ja ilmestyy mystisiä
jätesäkkejä puolihuolimattomasti seiniin nojailemaan sinne tänne.

Niinpä olen jatkuvan dilemman edessä mitä tekisin entisille vaatteille jotka ovat
aikansa palvelleet, joihin olen kyllästynyt tai jotka ovat aavistuksen liian pieniä
koska olen lihonut hiukan tai aavistuksen liian suuria koska olen laihtunut hiukan.

Pidän tyköistuvista vaatteista, korjausompelen lähes jokaisen uuden vaatekappaleen
itselleni just eikä melkein istuvaksi joten pienikin painonvaihtelu näkyy siinä että
jostakin vaatteesta tulee ainakin hetkeksi käyttökelvoton.

Rahaa en vaatteisiin paljon hassaa, ison osan ostan käytettynä koska pidän
retro/vintagevaatteista joten rahan menetyksen harmikaan ei hillitse hankintojani
koska sitä ei käytännössä kulu.

Mutta aina välillä huomaan että en edes muista mitä vaatteita omistan.

Minulla on niitä vain aivan liikaa.

Säilytystilani ovat rajalliset ja siksi pinot on tiiviisti tungettu kaappiin.

Asukokonaisuuksien etsiminen on mahdotonta ellei vedä pinoja lattialle kaiveltavaksi.
Helppouden ja laiskuuden takia lankean myös käyttämään jatkuvasti samoja vaatteita,
ehkä kymmentä prosenttia koko vaatevarastostani.

Niinpä sitten ryhdyin vaatteidenkarsimistöihin.
Ja törmäsin niin tuttuun ongelmaan.

Mistä raaskin luopua?

En ole käyttänyt jotakin vaatetta 10 vuoteen, eikö se kerro sitä että
todennäköisesti en tule käyttämään sitä koskaan tulevaisuudessakaan?
Mutta entä jos se vaatekappale on hieno eikä vain ole tullut sopivaa
tilaisuutta käyttää sitä? Ehkä sellainen tilaisuus vielä tulee?

Entä tämä hame jonka kuminauhavyötärö on liian tiukka ja materiaali
liian paksu? Käytin sitä vain kerran mutta sen ostin harvinaista kyllä
uutena, se oli kallis ja olen käyttänyt sitä vain kerran? Eikö ole
haaskausta ja huonoa rahankäyttöä hävittää se?

Entä tämä hame joka istuu täydellisesti mutta on väärän värinen?
Voisin kyllä värjätä sen jonka takia pitäisi ostaa kympin värinappi
ja suolaa ja investoida aikaa ja lisärahaa värjäämiseen ja mietin
vaatekappale käsissäni pitkään siirränkö sen muokattavien vaatteiden
pinoon joka kasvaa kasvamistaan vai kierrätyspinoon vai peräti siivousrättipinoon.

Entä tämä maailman kaunein mekko jolle on neljä kiloa liian lihava?
En voi käyttää sitä ennen kuin vaa'an lukema laskee. Laitanko sen
odottavaan pinoon että laihtuisin ja milloin se tapahtuu?

Entä tämä virallisenoloinen mekko jota käytin toimistotyöaikana?
Se on liian virallinen kouluun mutta aivan ihana. En kuitenkaan
ole käyttänyt sitä useaan vuoteen joten mitä sille pitäisi tehdä?
Säästää viemään tilaa kenties vuosiksi?

Tai sitten tämä paita jossa on kiva leikkaus, itseasiassa samantyylisiä
paitoja on, kappas vain, ainakin kaksikymmentä eri väreissään ja
vähän eri leikkauksin. Milloin oikein käytän niitä kaikkia kun en
muista arjessa edes niiden kaikkien olemassaoloa?

Ja en voi olla miettimättä että kaikki tämä ajatusenergia jota
laitan omaisuuden hallinnoimiseen tuntuu todella tyhmältä ja
turhalta. Todella, todella tyhmältä ja tarpeettomalta.

Missä se ongelma sitten oikein on?

Rahaa minulla ei kulu paljon harrastukseeni. Vaatteet eivät maailmasta
lopu ja on hyvä että joku tallentaa retrovaatehistoriaa ja pitää niistä huolta.

Ongelma taitaakin olla siinä etten osaa luopua.

Itse koen vahvasti siis että jos vaate on ehjä ja lämmin, on haaskausta
heittää se pois. Uff:ia en halua tukea hämäräperäisten toimintatapojensa
vuoksi, harva laitos tulee noutamaan pieniä vaate-eriä ja kirpputoripöytä
on hankala ajatus ilman autoa.

Nettikirppiksillä joskus mato käy koukkuun ja vaatteelle löytyy uusi koti
mutta se prosessi vaatii paljon vaivannäköä ja nykyään kun vaatteet tusinakaupoissa
ovat niin halpoja, harva viitsii ostaa hyväkuntoistakaan käytettyä.

Niinpä viime päivinä olen istunut vaatevuorien äärellä
tunteja silloin kun te muut olette eläneet arkielämäänne.

Olen siirtänyt vaatteita pinosta toiseen jokaisen kohdalla erikseen miettien ja
huomannut että mikään ei mene poistettavien pinoon. Välillä olen syönyt päivällistä
tai välipalaa ja sitten jo illallista, aamupalaa jne, välillä käväisen netissä ja häivyn
tunneiksi kotini ulkopuolelle mutta lopulta olen taas palannut tuijottelemaan
pinoja ja mietin mitä teen.

Olen vaatteideni vanki.

Tämä kuvailemani episodi ei ole mitenkään uusi laatuaan.

Näin käy säännöllisesti mutta usein en vain saa tehtyä mitään päätöksiä kasojen
kanssa vaan ne ahdistavat kunnes ryhdyn uuteen, tuloksettomaan karsimisepisodiin.

Silloin istun sakset käsissäni ja valintatilanne joka vaatteen kohdalla muistuttaa
Auschwitzin karsimisjonoa jossa päätettiin siirtyiko henkilö krematoriorakennukseen
vai työläisparakkiin. Olkoon huonoa huumoria tai ei. Näin todella mietin.

Että laitanko tämän punaisen samettimekon joka on aavistuksen liian pieni ja karkeaa
materiaalia mutta oikein kaunis tuohon rättipinoon saksilla silputtavaksi vai säästänkö sen.

...Tällä kertaa.

Olen ilmeisesti kypsynyt viime kuukausina sillä nyt, juuri tällä kertaa tein niitä
kovia ja kylmiä päätöksiä joiden tekemisessä olen ennen epäonnistunut.

Keräsin sittenkin niitä vaatteita uffin laatikkoon vietäväksi vaikka
pahaa teki sillä huononkin tahon tukeminen tuntui paremmalta kuin vaatteiden säilöntä
takaisin kaappeihin. Olen monesti tehnyt näin ennenkin ja sitten katunut seuraavana
päivänä luopumistani "ihanista" vaatteistani jolloin olen hakenut vaatteet pois
kierrätyspusseista jotka odottivat eteisessä poisvientiä. Tällä kertaa päätin ettei niin kävisi.

Jos hellämielisyys oli kertakaikkiaan ottamassa valtaa minusta,
otin heti sakset ja mitään ajattelematta iskin niillä ison loven vaatteeseen
ennen kuin aivoni syöttivät minulle infoa "säästä tämä!"

Tiukasti leikkelin vaatteita siivousräteiksi, en olisi kuitenkaan ollut minä ellen olisi
ottanut nappeja talteen ja ratkoin myös vetoketjut irti uusiokäyttöön. Osan vaatteista
vein asuintaloni pesutupaan "saa ottaa"-lapun kera josta ne hupenivat pian, niille
löytyi uusi omistaja.

Ja silti,

silti siirsin takaisin kaappeihin monet, monet niistä jotka ovat väärän värisiä,

liian suuria, liian pieniä, epämiellyttävää materiaalia mutta kalliita,
kauniita mutta epäkäytönnöllisiä, rumia mutta ihanan lämpimiä,

outokuvioisia mutta retroja ja siksi säilytettäviä, joskus
muokattaviksi tarkoitettuja, liian paljastavia
tai liian ahdistavan peittäviä, joiden helma
on ratkennut ja vaatisivat korjausta,

ehkä myytäviksi joskus meneviä

ja niin edespäin...

Taisteluni jatkuu...